Liika olisi liikaa

Pidän kovasti radion luonto-ohjelmista. Niissä puhutaan isoista asioista ja pienistä asioista. Usein ihmetyttää, miten syvällisesti asiansa osaavat toimittajat radiotyöhön tottuneet asiantuntijat tukenaan saavat lähes sananmukaisesti tikustakin asiaa.

Kysyttävääkin kuuntelijoilla riittää, joskin moni luonnon ihme kutistuu radioraadin pohdinnassa ihan tavalliseksi tarinaksi.

On Luontoiltaa, Luontoretkeä ja Luonto-Suomea, on Minna Pyykön maailmaa ja Juha Laaksosen luontoretkeä. On myös varsinaisten luonto-ohjelmien rajapinnassa liikkuvia ohjelmia malliin Metsäradio.

Pirkka Pekka Petelius sanoo toki jotain muuta Luontoilta-puffissa, mutta minun korviini aina kuulostaa kuin hän sanoisi: Radiossa kuvat luonnosta näkyvät selvimmin.

Ihmeellistä, että näin on. On paljon helpompi kuvitella linnun ulkonäkö kuin sen laulu. Älkääkä nyt sanoko, että televisiosta saa molemmat. Niin saa, mutta radiosta ne saa olematta paikkaan sidottu, vapaana kuin taivaan lintu.

Tästä huolimatta radion luonto-ohjelmat ovat saaneet kovasti lisäpotkua internetin astuttua – sananmukaisesti – kuvaan. Jos eriskummallisuus käy järin kiinnostamaan, usein sen voi käydä katsomassa netistä ohjelman sivuilta.

Luonto on rajaton aiheiden varastoaitta. Luonto muuttuu itsessään, mutta se muuttuu myös jokaisen luontokokemuksen ja -kokijan myötä.

Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi joskus tuntuu siltä, että illansuussa radion avatessaan tietää, mitä tilaa: luonto-ohjelmaahan siellä. Tämä on liioittelua, mutta siltä odotan hiukan pelonsekaisin tuntein, mitä Ylen Luontovuosi tuo tullessaan.

Ylen verkkosivujen mukaan Yle radioi vuosittain 200 tuntia luonto-ohjelmia. Se on kaikesta luonnon mielenkiintoisuudesta huolimatta sellainen tuntimäärä, etten toivo sen kasvattamista, olipa meneillään miten hieno teemavuosi tahansa.

Toisaalta joka viikko Ylen luonto-ohjelmia kuuntelee noin miljoona ihmistä. Miljoona suomalaista ei voi olla väärässä – vaikka innostuksensa ylärajoilla moni voi olla.

Palstalla puhutaan radiosta.