Liikunnan osuutta alakoululaisten päivässä pitäisi lisätä

Suomalaisten fyysisen kunnon rappeutuminen on herättänyt huolta jo parin edellisen vuosikymmenen ajan.

Asiasta on muistettu mainita juhlapuheissa ja korulauseissa, mutta kovin konkreettisia toimia tilanteen parantamiseksi ei mikään taho ole toistaiseksi saanut aikaan.

Suomalaisnuoret ovat liikuntatottumustensa perusteella jakautuneet kahteen kastiin. Toinen puoli ei käytännössä liiku lainkaan ja toinen puoli harrastaa omaa lajiaan intohimoisesti urheiluseurojen ohjatuissa tapahtumissa.

Jälkimmäinen tapa on luonnollisesti terveyden kannalta parempi, mutta ei paras mahdollinen sekään.

Ison osan lähes täydelliseen liikkumattomuuteen on helppo löytää pari perustavaa laatua olevaa syytä.

Osalle nuorisoa löytyy nykyään paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia yhteiskunnan teknisen kehityksen ansiosta. Osittain tämän syyn takia moni suomalainen jää lapsesta lähtien vaille liikunnallisia virikkeitä.

Pääsyy liikkumattomuuteen löytyy yhtälailla kotoa kuin yhteiskunnasta. Lasten totuttaminen terveisiin elämäntapoihin on joka tapauksessa ensisijaisesti vanhempien vastuulla. Peruskoulu on kuitenkin ainoa paikka, jossa jokainen suomalainen viettää ison osan nuoruudestaan.

Koulussa varhaislapsuuden laiminlyönteihin ehditään vielä puuttua ja etenkin alakoulujen alaluokilla liikunnan osuutta päiväohjelmassa pitäisi radikaalisti lisätä.

Pienten koululaisten päivään liikkuminen ja erilaiset leikit kuuluvat luonnostaan. Teoreettisen opettamisen osuutta pitäisi alakouluissa keventää ulkoilun ja liikunnan hyväksi.

Monien lukuaineiden opetusta on helppo järjestää luonnollisella tavalla leikkien lomassa raittiissa ulkoilmassakin.

Perusopetusta pitäisi viilata siihen suuntaan, että aamun teoriaopetuksen jälkeen alakoululaisten ohjelmaan kuuluisi parin tunnin annos liikuntaa. Ruokatunnin jälkeen aikaa varattaisiin jälleen opetukselle ja iltapäivisin lasten harrastustoiminnasta - muustakin kuin liikunnasta - vastaisivat kolmannen sektorin seurat ja kansalaisjärjestöt.

Urheiluseuroille oman toiminnan kehittäminen tähän suuntaan yhteistyössä kuntien kanssa loisi oivat näkymät tulevaisuuteen.

Koulutettujen ohjaajien ja valmentajien vetämät iltapäiväkerhot tarjoaisivat lapsille turvallisen ympäristön koulupäivän jälkeisille tunneille. Samalla täyttyisi osa lasten liikunnan tai muun harrastamisen tarpeesta.

Tällä hetkellä raaka totuus on se, että huippu-urheilijoiksikin tähtäävien lasten ja nuorten harrastamisen skaala on aivan liian kapea.

Joukkueharjoittelu syö ison osan siitä mahdollisuudesta, joka ennen käytettiin eri lajien hallitsemisesta saatujen monipuolisten taito-ominaisuuksien hankkimiseen.

Lapsuudessa opittuja taitoja on helppo hyödyntää myöhemmin ja liikunnallinen elämäntapa on ainoa tie välttää fyysisen kunnon rapautuminen.

Varoittavia esimerkkejä alkaa suomalaisessa yhteiskunnassa olla tarpeeksi. Juhlapuheitakin on kuunneltu riittävän paljon.

Nyt alkaa olla tekojen aika.

kari.haavisto@ karjalainen.fi Kirjoittaja on Karjalaisen urheilu-uutisten tuottaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.