Liikunta juhli ja voi kasvaa

Liikunta on tehokas ennaltaehkäisykeino sairauksiin. Se on terveellisempi apu moniin kansansairauksiin kuin lääkkeet tai leikkaukset.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta juhli viime perjantaina 50-vuotisuuttaan. Liikunta on maan ainoa alan yliopistollinen tiedekunta ja koko alan tutkimuksen sydän Suomessa.

Liikuntatieteellisen tutkimustoiminta on maailmanmitassa arvostettua. Esimerkiksi gerontologian eli ikääntymisen tutkimusperinne on vahvaa.

Viisikymmentä vuotta sitten Suomessa ja maailmalla kiisteltiin liikunnan hyvyydestä tai pahuudesta. Silloin liikuntaa ei vielä nähty kiistatta terveyttä parantavana asiana.

Raskasta työtä pidettiin sairauksien syynä ja liikunnan hyviä puolia ei oikein havaittu.

Nyt tiedämme, että liikunta ja arkiaktiivisuus on ihmisen elämälle tärkeää.

Liikunta- ja urheiluharrastukset ovat sitten vuoden 1963 yleistyneet, mutta elämän arkiaktiivisuus on sen vastapainoksi romahtanut. Siksi ylipaino ja liikkumattomuus on yhteiskunnan suurimpia terveysongelmia.

Liikuntatieteille on tarvetta. Huippu-urheilu on vain nyanssi liikuntatieteissä. Ehkä tulevaisuuden pääkohde on terveys. Siksi liikuntatieteellisen tiedekunnan kasvattaminen voi olla Jyväskylän yliopistolle suuri mahdollisuus ja Suomelle tärkeä asia.

Liikuntatiede ja opettajakoulutus voisivat yhdessä olla Jyväskylässä esimerkki arkiaktiivisuuden parantamisessa. Pelkkä koululiikunta ei riitä vaan välitunnit ja koko koulun liikkuvuus on tärkeää.

Ensiksi voisi pistää kuntoon koulujen välituntiliikunnan mahdollisuudet.

Vihreät päättävät keskiviikkona uudesta ministeristä. Heidi Hautala, 57, joutui viime viikolla jättämään paikkansa. Ville Niinistö, 37, jatkanee ministerinä vaikka hän on töpeksinyt oikein urakalla. Kaahaaminen autolla ja autoverojen välttely ei ole vihreiden puheenjohtajalle meriitti.

Suomi on suuressa murroksessa. Suuret kehitystrendit muuttavat yhteiskuntaa. Tähän tilanteeseen valtiotieteen lisensiaatti Osmo Soininvaara, 62, tai nuoren polven älykkö Oras Tynkkynen, 36, voisi tuoda aitoa lisäarvoa. Hallitukseen tulisi yhteiskunnan muutosnäkemystä.

Keski-Suomessa vihreät eivät ole onnistuneet pitkästä uurastuksesta huolimatta saamaan vaaleissa lävitse omaa kansanedustajaa. Professori Jukka Kanervasta olisi voinut tulla aikoinaan vihreitä yhdistävä hahmo. Kanervan tapaturmainen kuolema, polkupyöräonnettomuus yliopistokampuksella, katkaisi kuitenkin tien.

Vihreiden tuleva kansanedustaja saattaa olla Joensuusta Jyväskylään opiskelemaan tullut nykyinen kaupunginvaltuutettu Touko Aalto.

Touhukkuutta riittää kuin Mauri Pekkarisella (kesk.) nuorena.

Kun vain aktiivisuutta ei olisi liikaa.

Talvivaara ja Outokumpu kompastelevat. Ainakin Talvivaara on periaatteessa lähellä konkurssia, jota toivottavasti ei kuitenkaan tule.

Talvivaara on vaikeuksissa huonon tuotantotekniikan ja matalien markkinahintojen takia.

Outokumpu konttaa taas suuren Inoxum-kaupan takia.

Kaivos- ja metallialasta ei vielä olekaan tullut uutta sampoa Suomeen.