Loukattu kansanosa tarttuu vihapuheeseen

Voiko puolet kokonaisesta kansakunnasta ”syrjäytyä”? Ei tietenkään, tai sitten koko käsitteen mielekkyys joudutaan puntaroimaan uudestaan. Kuka ”syrjäytyy” ja mistä? Kysymyksen tekee ajankohtaiseksi tietenkin Yhdysvaltain presidentinvaalin murskayllätys. Mutta sillä on tekemistä myös tämän päivän Suomen syrjäytymistä koskevan julkisen keskustelun kannalta.

Presidenttiehdokas Donald Trumpin kannattajat leimattiin ennen vaaleja Yhdysvaltain valtamediassa ja älykkö-eliitin piirissä ”hölmöiksi”, punaniskoiksi, junteiksi ja ”luusereiksi.” Kutsuipa presidenttiehdokas Hillary Clinton heitä jopa säälittäviksi – julkisesti. Mutta kukaan ei uskonut, että heitä olisi niin paljon: noin puolet koko kansasta.

Le Monde- lehdessä (ennen vaaleja, 3.11. artikkelissa Cette Amerique profonde qui s’estime oublie’e) haastateltu sosiologian professori Arlie Russell Hochschil vietti pitkän ajan Trumpin kannattajien kanssa ennen vaaleja kenttätutkimusta tehden. Haastattelussa hän kertoo, kuinka keskilännen asukkaat, joihin hän tutustui, olivat hyvin tietoisia ”eliitin” ylimielisestä suhtautumisesta heihin.

Yksi sosiologin haastattelema Trumpin kannattaja kysyi, miksi etnisistä vähemmistöistä ei enää saa käyttää halventavia nimityksiä, mutta heistä itsestään saa puhua ”punaniskoina”. Ihmisistä ylipäätään on loukkaavaa olla halventavien nimitysten kohteena.

”Unohdettu kansa” näyttää lopulta voimansa, kuten Veikko Vennamo totesi kauan sitten, mutta loukattu – tai sellaiseksi itsensä kokeva – kansa sitäkin voimallisemmin; demokraattisessa järjestelmässä se tapahtuu pääsääntöisesti äänestämällä.

Suomessa unohdetuksi, ehkä loukatuksikin itsensä kokenut kansanosa oli Perussuomalaisten taannoisen ”jytkyn” aikoihin työpaikkansa menettäneet kuihtuvien teollisuustaajamien väestö, jolta työpaikat olivat kadonneet tai katoamassa. Tästä kansanosasta ei kuitenkaan käytetä pejoratiivisia nimityksiä; Perussuomalaisetkin puolueena ovat jo etabloituneet järjestelmään.

Kansanosa, josta puhutaan julkisessa sanassa, usein poliittisen eliitin suulla, ylimielisesti, on ”syrjäytyneet” tai niin kuin diskurssissa joskus muotoillaan, ”syrjäytymisvaarassa olevat.” Näillä tarkoitetaan pääsääntöisesti työttömiä – etenkin nuoria työttömiä, jotka ovat koulutuksen ja työn ulkopuolella ja joilta on jäänyt koulunkäynti kesken. Välillä tästä kansanosasta puhutaan kuin karjalaumasta, joka pitää ohjata oikeille uomille, joka tarvitee keppiä mennäkseen oikeaksi määriteltyyn suuntaan. Ikään kuin tällä joukolla, tai sen yksittäisillä jäsenillä, ei olisi omaa tahtoa ja omia motiiveja ollenkaan.

Kuka meistä haluaa tulla määritellyksi ”syrjäytyneeksi”? Kaikki kahden eri taantuman aikana (90-luvulla ja nyt, 2008 jälkeen) nuorisotutkijana kohtaamani nuoret työttömät ovat kokeneet määritelmän ”syrjäytynyt” erittäin loukkaavaksi. Kukaan heistä ei ole katsonut olevansa ”syrjäytynyt” – sikäli kun delikaatti ja vaikea asia on ylipäätään tullut puheeksi.

Silti julkisessa poliitikkojen, viranomaisten ja medioiden puheenparressa he ovat joko ”syrjäytyneitä” tai vähintäänkin ”syrjäytymisvaarassa.” Se on ajattelematonta. Osa nuorista toki onkin jo karnevalisoinut, vääntänyt hirtehiseksi huumoriksi koko määreen. Mutta eivät kaikki.

Jos kansa jakautuu entistä enemmän kahtia hyvä- ja huono-osaisiin Suomessakin, jos nuorisotyöttömyys pysyy korkeana tai vielä nousee, yhä suurempi osa kansalaisista on siis ”syrjäytymisvaarassa.” Sitä on osa aikuisistakin, varsinkin jos heidän työttömyytensä pitkittyy – sillä tavoin heistä puhutaan.

Lukuisat työttömät koulutetutkin kuuluvat joukkoon, vaikkakin ”korkea koulutus suojaa melko hyvin syrjäytymiseltä”, kuten puheenparsi kuuluu. Pätkätyöläis-dosenttina puhun myös omassa asiassani, kyllä; sana ”syrjäytymisvaarassa” loukkaa minuakin.

Syrjäytymisen ehkäisytoimenpiteillä ja koko asiaa ympäröivällä diskurssilla tarkoitettaneen hyvää. Kyse on pitkälti paternalistisesta holhoamisesta bona fide ja vilpittömistä auttamispyrkimyksistä – toki myös neoliberalistiseseta ”workfare”-politiikasta. Osa aktivointitoimenpiteistä saa joka tapauksessa nuorilta työttömiltä kiitostakin – mutta määritelmä ”syrjäytynyt” aina tyrmäyksen.

Jos Suomessa halutaan ehkäistä sellainen repeämä kansakunnan sisällä, joka Yhdysvalloissa nyt nähdään; jos halutaan estää yhä vihaisemman ja loukatumman joukon kasvu – joukon, joka lopulta äänestää kovimman vihapuheen viljelijää, tulipa poliitikon suusta sitten muuten mitä sattuu – termien ”syrjäytyminen” ja ”syrjäytymisvaarassa oleva” käytöstä olisi syytä luopua.

Trumpin kannattajille lisäsytyke raivoisaan ja likaiseen vaalitaistoon oli se, että Hillary Clinton kutsui heitä säälittäviksi. ”Syrjäytynyt” on säälittävä, sen tietävät kaikki.

Jos et usko, menepä kokeilemaan ja sanomaan jollekin, naamakkain: ”Sinä olet syrjäytynyt”: Se on melkein yhtä vahva ilmaisu kuin Trumpin taannoisen Diili-ohjelman legendaarinen lause: ”Sinut on erotettu”.

Josko lopettaisimme toistemme ”syrjäytyneiksi” määrittelyn, ennen kuin on liian myöhäistä.

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston dosentti ja tutkija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.