Luku- ja kirjoitustaito on tärkeä perusihmisoikeus

Oppiko ihminen ensin lukemaan vai kirjoittamaan? Kysymys on tietoisen filosofinen. Miten voi "lukea", jos ei ole "kirjoitusta"? Entä "kirjoittaa", jos kirjoitusmerkit puuttuvat? Ja mitä tapahtuu, kun molemmat puolet löytävät toisensa ja naksahtavat kohdalleen? Kysymystä on kiehtovalla tavalla käsitellyt italialainen mikrohistorioitsija Carlo Ginzburg teostensa Johtolankoja sekä Juusto ja madot sivujuonteissa.

Ginzburg muistuttaa, että ihminen on vuosituhansien ajan ollut metsästäjä, joka lukemattomilla jäljitysretkillään oppi "näkemään" näkymättömän saaliinsa ja sen liikkeet maahan painuneista jäljistä, ulosteista, hajuista, höyhenistä ja karvatupsuista tai katkenneista oksista. Sukupolvesta toiseen metsästäjät välittivät tätä perintöään, josta ei ole jäljellä mitään kielellisiä dokumentteja. Inhimillisten havaintojen jatkumon kerronnallinen perinne syntyi ensimmäistä kertaa ilmeisesti metsästyskulttuureissa.

ELÄINTEN JÄTTÄMIEN jälkien "johtolankojen" "lukemiseen" saattaa tiivistyä se pitkällinen kehityskulku, joka lopulta johti kirjoitustaidon keksimiseen, Ginzburg arvelee. Kiinalaisen myytin mukaan kirjoitustaidon keksi korkea virkamies, joka oli tarkkaillut linnunjälkiä joen rantahiekalla. Dokumentoidussa historiassa välittyy suora yhteys riistan jäljittämisen ja esimerkiksi mesopotamialaisten ennustustekstien välillä: kummassakin haetaan huolellisesti tutkimalla merkkejä todellisuudesta, jota ei suoraan voi havaita. Maanviljelyskulttuurien vakiintuminen laajensi ennustusten tarpeen piiriä kauas metsästyksen ohi.

Kirjoitustaidon keksiminen muokkasi ratkaisevasti mesopotamialaisten ennustustaitoa. Eläimen jalanjäljestä on huikea abstraktioaskel kuvakirjoitukseen ja harppaus foneettiseen kirjoitukseen on vielä pitempi, mutta yhtä kaikki: näin on voinut käydä.

KIRJOITUSTAITO ON kiinteästi yhteydessä valtaan, sillä taito lukea ja kirjoittaa mahdollistaa vapautumisen tilannesidonnaisuudesta. Egyptissä pappissäädyillä oli vuosituhannet yksinoikeus hieroglyfikirjoitukseen, Kiinassa hallintosäädyillä kuvakirjoitukseen. Aakkoset keksittiin ensi kertaa noin 1500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, mutta vasta kirjapainotaito noin 3000 vuotta myöhemmin toi kirjoitetun sanan periaatteessa kaikkien ulottuville muuttaessaan tiedon monistamisen halvaksi ja nopeaksi.

Euroopassa kirjapainotaidon ja uskonpuhdistuksen yhteisvaikutus loi aivan uuden ja erilaisen kulttuurin, jota Juusto ja madot -teoksen päähenkilö, harhaoppisena tuomittu lukutaitoinen italialainen mylläri Domenico Scandella eli Menocchio oli aikalaisena todistamassa. Ginzburg kuvaa muutosta kauniisti:

"Tavallinen myllärikin saattoi sanoa ääneen mielipiteensä kirkosta ja ympäröivästä maailmasta. Kirjapainotaidon ansiosta hän oli päässyt käsiksi sellaisiin sanoihin, joiden avulla hän saattoi ilmaista sisällään pulppuavaa hämärää ja erittelemätöntä maailmankuvaa. Hän sai kirjoista löytämistään lauseista tai niiden katkelmista välineitä ajatustensa muotoilemiseen ja puolustamiseen."

Vastaavaa oikeutta kaikille muillekin ihmisille ajanut Menocchio hävisi taistelunsa inkvisitiolle ja teloitettiin, mutta nykyään luku- ja kirjoitustaito on laajasti ymmärretty perusihmisoikeus. Esimerkiksi OECD-maiden PISA-tutkimushankkeessa lukutaito määritellään seuraavasti: "Lukutaito on kirjoitettujen tekstien ymmärtämistä, käyttöä ja arviointia lukijan omien tavoitteiden saavuttamiseksi, tietojen ja valmiuksien kehittämiseksi sekä yhteiskuntaelämään osallistumiseksi." Siis juuri sitä, mistä 1500-luvun kerettiläisenä roviolla poltettu italialaismylläri haaveili.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen ulkomaantoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.