Lumoa, romua, kiistojen kumua

Kesäkierros Haapamäellä vakuuttaa siitä, että kyläkunnassa on outoa tenhoa. Sanotaan, että seudulla on jopa 150 kulttuurihistoriallisesti arvokasta taloa – melkoinen määrä vanhan rakennuskannan purkamiseen innostuneessa maassa.

Haapamäeltä löytää somia hirsimökkejä, tyylikkäiksi kunnostettuja rautatieläisasumuksia, hehkuvia perennapihoja... Kaiken tämän rinnalla kukoistavat miljöön henkeen sopivat uudet talot. Meneillään on tietöitä ja kaukolämpöurakoita, mikä viestii alueen kehittämisestä.

Asemanseutu on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, ja se kuuluu rautatiealueiden suojelusopimukseen. Vaikka itse asema ehtikin olla vuosia Senaatti-kiinteistöjen omistuksessa ja hoitamatta, näyttää se päällisin puolin varsin komealta. Mutta ilmeisesti vain päällisin puolin.

Haapamäen taajama syntyi Valtion Rautateiden kehityksen imussa. Nousu alkoi, kun rata Tampereelta Haapamäelle ja edelleen Seinäjoelle valmistui vuonna 1882. Tuolloin avattiin myös Haapamäen asema, silloin nimellä ”Keurun asema”. Vuonna 1897 tuli Haapamäki–Jyväskylä-rata, ja Haapamäestä alkoi kehkeytyä yksi maan tärkeimmistä risteysasemista. Rautatieläisyhteisön mureneminen alkoi 1970-luvulla.

Arvokkaasta rakennuskannastaan huolimatta Haapamäki ei kaikin paikoin näytä lumoavalta satukylältä. Kun kukoistuksen taannut VR vetäytyi seudulta, ei uusia kehitysväyliä löytynytkään tarpeeksi, ja jälki on sen mukaista. Etenkin juuri asemankulmilla, parhaalla näköalapaikalla, on taloja ja pihoja, jotka eivät silmää hivele.

Kaupunki on vuosia joutunut kovistelemaan aseman kupeessa olevan Pyramidi-kerrostalon ja sen viereisten rivitalojen haltijaa, aiemmin valtuutettunakin vaikuttanutta Seppo Lampista siistimään tiluksiaan. Olikin melkoinen paukku, kun tämä ilmoitti ostaneensa aseman, asemaravintolan ja kymmenkunta muuta asemanseudun rakennusta Senaatti-kiinteistöiltä.

Asemalle toivottiin uutta omistajaa, joka toisi kylälle innostavaa toimintaa, mutta nyt heräsikin pelko romuläjien leviämisestä.

Kaupat tehtyään Lampinen kutsui luottamusmiehiä ja viranhaltijoita kuulemaan suunnitelmiaan. Paikalle saapui vain kolme hallituksen jäsentä ja yksi virkamies. Näkymät eivät kaiketi vakuuttaneet, sillä kun hallituksen oli päätettävä, käyttääkö kaupunki kaupassa etuosto-oikeuttaan, kolmikkokin äänesti ”kyllä”.

Kateeksi ei käy päättäjiä, jotka joutuivat rankan päätöksen eteen – kahdesta pahasta oli valittava pienempi, vaikkei edes ole varmaa, kumpi lopulta on se pienempi.

Haapamäen kyläyhdistyksellä on meneillään projekti, jolla tähdätään jopa taajaman saamiseen Unescon maailmanperintökohteeksi. Yhdistys on tilannut arkkitehtitoimistolta rakennuskannan kartoituksen ja kunnostuskaavailuja.

Olisiko yhdistys pystynyt tavoittelemaan ylevää päämäärää yhdessä Lampisen kanssa? Ja olisiko Lampinen parantanut tapansa ja siistinyt nurkkansa? Miten omistuskisa päättyy? Vastauksia ei taida heti olla tarjolla.

Olipa lopputulos mikä tahansa, toivottavasti kaupunki kantaa vastuunsa arvokkaan taajamansa vaalimisesta. Vähempikin riittäisi kuin maailmanperintölistalle pääsy.