Luojan luomat, kuten mekin

Sain jyväskyläläiseltä opettajalta sähköpostia. Opetustyössään lasten ja nuorten parissa hän oli viime aikoina yhä useammin törmännyt tilanteisiin, joissa osa oppilaista suljetaan - joskus hienovaraisemmin joskus vähemmän hienovaraisesti - ulkopuolelle. Tämä näkyy niin arjessa, mutta etenkin juhlien aikaan.

Hän nostaa peilin sekä koulujen oman toiminnan että kotien kasvatuskulttuurin eteen. Koulut tähtäävät kasvatuksessaan yhteisöllisyyteen, mutta koulut voivat silti toimia - joskus huomaamattaan - omia periaatteitaan vastaan.

OPETTAJA kertoo, että esimerkiksi suurten juhlapyhien, kuten joulun, aikaan ei-kristityille oppilaille järjestetään oma mehu- ja keksitilaisuus koululla, mutta yhteisöllisyys sieltä puuttuu. He ovat ulkopuolisia, kun muut juhlivat.

Saattaapa joku aikuisista huomauttaa, että jääkööt sitten kotiinsa, jos meidän perinteinen juhlamme ei kelpaa ja että tässähän olisi mahdollisuus tutustua kulttuuriimme. Erityisesti tämä asenne huolestuttaa kirjeen lähettänyttä opettajaa.

KESKIEUROOPPALAISTA koulukulttuuria tunteva opettaja miettii, että suurten juhlapyhien, kuten joulun, itsenäisyyspäivän ja pääsiäisen, aikaan voitaisiin järjestää myös tilaisuus, johon kaikki oppilaat uskontokunnasta riippumatta voisivat osallistua. Sen ei tarvitsisi korvata omia perinteitämme, vaan olla lisänä ja vähentää toiseuden korostamista. Itsenäisyyspäivää voisi vaivatta juhlia yhdessä tutustumalla muiden maiden historiaan ja tilanteeseen - sen sijaan, että kouluissakin korostuisi ylipukeutuminen.

Opettaja kysyykin huolissaan, onko kyse kaksinaismoralismista: "pystytkö rakastamaan kaikkia lähimmäisiäsi niin kuin itseäsi?"

KYSEINEN viesti tuli mieleeni, kun luin viime aikaisten koulukiusaamistapausten kommentointeja. Mm. opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) kaipasi kouluihin empatiaoppia (Ksml 12.12.). Hän korosti, että lapsia tulee kasvattaa asettumaan toisen asemaan ja heikomman puolelle.

Tähän tavoitteeseen on pyrittävä, ja sitä tehdään esimerkiksi kiitetyssä KiVa Koulu -hankkeessa. Kykyä asettua toisen asemaan tarvitsevat kaiken ikäiset ja se on tarpeen missä tahansa arkipäivän tilanteessa. Se on sitä kristillistä perintöä, jonka jokaisen suomalaisen kulttuurin puolesta liputtavan soisi kulttuuristamme omaksuvan ja jonka vanhempien toivoisi antavan ohjeena lapsilleen, kuuluivatpa he kirkkoon tai eivät.

Tehtäväsarkaa riittää, sen osoittaa opettajalta saamani viestikin.

MITEN empatiakyvyn opettaminen kouluissa onnistuu, jos samanaikaisesti - tahattomastikin - korostetaan toiseutta? Monesti se sanotaan ääneenkin.

Kuinka vaikuttaa niihin vanhempiin, joiden lapsi ei voi osallistua lastenjuhliin, jos mukaan on tulossa vierasmaalaisia?

Vaikeita kysymyksiä, joihin vastaamiseksi soveltuvimman ohjenuoran antaa Martti Haavion runonsäe:

Kummaa kansaa, erilaista!

Toisinajattelevaista.

Luojan luomat, kuten mekin

arvon ansaitsevat hekin.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.