Luokittelun ongelmia

Jotta havaintoja olisi mahdollista jäsentää, meillä on tapana määritellä asioita ja ilmiöitä sen mukaan, minkä kanssa niillä on yhteisiä piirteitä tai minkä kanssa ei. Jos ajatellaan vaikkapa tuolia ja pöytää, molemmilla on yleensä neljä jalkaa. Toimeen tullaan yhdelläkin, mutta tämä vaihtoehto on melko harvinainen. Toisistaan tuoli ja pöytä eroavat ennen kaikkea käyttötarkoituksen perusteella: toinen soveltuu ensisijaisesti istumiseen, toisen päälle kasataan milloin mitäkin.

Tuoli ja pöytä voivat täsmentyä laadullisesti: on olemassa noja-, retki- ja keinutuoleja sekä kirjoitus-, tiski- ja klahvipöytiä. Puunkannollekin passaa istuutua, jos tuolia ei ole tarjolla; puistonpenkistä tulee tilapäispöytä, jos sille lastataan juomia ja ruokatarvikkeita. Kantoa tai penkkiä ei kuitenkaan nimetä tuoliksi tai pöydäksi, koska niitä hyödynnetään näissä tehtävissä ainoastaan väliaikaisesti.

Ryhmittely ei ole aivan yksiselitteistä. Tavanomaisinta mielikuvaa tietyn sanan merkityksestä voidaan kutsua prototyypiksi, joka on ikään kuin luokkansa keskus, sen edusyksilö. Suomessa varpunen tai pääskynen tuntuu kuuluvan selkeästi lintu-kategoriaan toisin kuin strutsi tai kolibri. Helposti huomaa, että prototyypit voivat olla hyvin paikallisväritteisiä: pingviini ei Euroopassa viihdy.

Myös ihmiset ovat jaoteltavissa ryhmiin, joiden jäsenyyteen monesti kytkeytyy kulttuurisesti latautuneita sävyjä. Poliisi on Suomessa organisaatio, joka ‒ ainakin useimpien mielestä ‒ toimii järjestyksen valvojana ja turvallisuuden takaajana. Jossain muualla poliisi on diktaattorin käsikassara, joka huolehtii epäilyttävien alamaisten kurissapidosta. Poliiseista puhuttaessa olisi tarpeen muistaa, että kaikkien näkemykset heidän työstään ja päämääristään eivät valttämättä ole läheskään samanlaisia.

Yhdistäessään ja erottaessaan ihmisiä meiksi ja muiksi propaganda suosii sanoja, jotka alkavat ääri-määriteosalla. Äärimmäisyyten linkittyy poikkeavuus tai jyrkkyys: äärioikeisto tai äärivasemmisto. Näin jotkin asiat, ilmiöt tai henkilöt ovat syrjässä, eivät ryhmän keskuksessa. Tällaisesta luokituksesta on joskus hyötyäkin. Väkivaltaisuuksista ovat vastuussa äärisuunnan kannattajat eivätkä maltillisen siiven edustajat, jotka ovat enemmistö.

Toimittaja Suvi Ahola kirjoittaa, että ”termiä äärisuvaitsevainen käytetään ihmisestä, joka vain noudattaa lakeja, YK:n ihmisoikeuksien julistusta ja vuorisaarnaa”. Aines ääri näkyy karanneen käsistä. Määrite herättää lähinnä kielteisiä tunteita, ja siten sanan suvaitsevainen alkuperäinen myönteisyys heikkenee. Hämminki raottaa ovea pelottavalle totuudenjälkeiselle maailmalle.

Kirjoittaja on kielenkäytön tutkija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.