Lyödäänkö julkkistyrkkyä?

I dolsissa toiseksi tullut Anna Puustjärvi sanoi, että laulukilpailu on todennäköisesti suurinta, mitä hän koskaan elämässään tekee. Työkaveri paheksui kommenttia. Miten menestyminen tositelevisiossa muka voisi olla elämän huippukohta?

Ymmärsin Puustjärveä. Hän on selvinnyt naimisiin, mutta eivätkö monet muutkin ole? Hän on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi, mutta eikö niitä tunge työpaikoille ovista ja ikkunoista? Sen sijaan juuri kukaan muu meistä ei pääse tekemään varmaa menestyslevyä tai laulamaan televisiossa yli miljoonalle ihmiselle.

Idolsin kaltaisten ohjelmien kautta saavutettua menestystä pidetään jotenkin saastaisena ja osallistujia säälittävinä julkkistyrkkyinä. Voiko ajattelua selittää jotenkin muuten kuin ihmisten kateudella siitä, että joku näyttää saavan jotain turhan helposti?

Koulukaveri etsi itselleen miestä Maajussille morsian -ohjelmassa. Se lienee vielä tuomittavampaa kuin laulukilpailuun osallistuminen. Voiko epätoivoisempaa enää keksiä?

En muista, että Napakympin aikoina television parisuhdeohjelmista olisi kohistu samalla tavalla. Johtuuko se vain siitä, ettei silloin ollut internetiä, jossa julkisuuteen uskaltautuvia voi kivasti lyödä porukalla?

Entä valtakunnanilo, joka syntyi, kun kasvatustieteiden opiskelija Tuuli Vuokola ei muistanut Big Brotherissa talvisodan vuosia? Omasta ylemmyydestä riemuittiin paitsi työpaikkojen kahvipöydissä myös maan suurimmassa sanomalehdessä.

Mitä luulette, olisiko Puustjärvi onnellisempi, jos hän olisi jatkanut töitään teleoperaattorin laskutusosastolla ja toteuttanut itseään korkeintaan karaokeräkälän lavalla? Entä olisiko koulukaverini löytänyt itselleen ihanamman miehen samasta karaokeräkälästä?

Minun on vaikea tuomita edes Vuokolaa, sillä en olisi itsekään tiennyt sotavuosia. Olisitko sinä? Entä oikeasti?

Kaikkein helpointa on haukkua tyyppejä, jotka näyttävät tavoittelevan pelkkää julkisuutta. Ajatellaan vaikka Iida Lukanderia, joka tunnetaan paremmin nimellä Ibi Love. Hän on jo parina vuonna ilmestynyt pyörimään lavalle kesken Idolsin finaalin ja muutenkin hämmentänyt esiintymällä kummallisesti televisiossa.

"Sekopää, jonka touhut eivät kiinnosta", kuuluu tuomio netissä. Jo pienellä googlauksella kuitenkin selviäisi, että Ibi Love on vain taiteilija Lukanderin roolihahmo.

Ja ettei hän kiinnosta? Idolsin finaalin jälkeen kirjoitin Keskisuomalaisen verkkopalveluun lyhyen pätkän Loven käynnistä lavalla. Juttu pomppasi ylivoimaisesti päivän suosituimmaksi. Samoin kävi monissa muissa verkkopalveluissa.

Kertooko se enemmän Ibi Lovesta vai tekopyhistä lukijoista?

Tämä on hieno päivä teille, hyvät ihmiset. Luette nimittäin viimeistä kirjoitustani tällä palstalla. Älkää vielä poksautelko kuohuviinipulloja auki, sillä joudun tuottamaan pettymyksen. Siirryn vain samassa talossa yhden kerroksen alaspäin ja lehdessä yhden viikonpäivän eteenpäin.

Vuodenvaihteen jälkeen kuolemattomia taideteoksiani painetaan siis Sunnuntaisuomalaisen sivuille. Törmäillään.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen verkkotoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.