Lyhyitä esityksiä tai vähän pornoa

Parhaillaan esitettävä Jyväskylän ylioppilasteatterin Uskomattomat on kelpo näytelmä. Sillä on myös erinomainen mitta: kestoa vain vajaa tunti.

Jos nimittäin olisi käynyt niin, että näytelmä olisi varttitunnin kohdalla osoittautunut hirmu huonoudeksi ja piinaksi (sellainen kokemus lienee joskus osunut itse kenenkin teatterissa kävijän kohdalle), olisi ollut lohdullista tietää, että vapahdus odottaa pian eikä esim. väliajan ja kolmen tunnin päässä.

Entäs jos pitkäksi tiedetty esitys osoittautuu katsojan mielestä alusta lähtien kamalaksi, kyllästyttäväksi tai pitkäpiimäiseksi?

Circus Uusi Maailma esitteli erään ongelmanratkaisumallin alkusyksystä, kun se esitti alaikäisiltä kiellettyä Tripla-teosta Kankaan entisen paperitehtaan tiloissa. Triplan keskimmäinen osa oli nimeltään Deep Shit. Se oli ymmärtääkseni yritys tarkoitukselliseksi heikkoudeksi.

Deep Shitissä kaksi jätkää pelaavat pöytäjalkapalloa kalsareissa. Kolmas hahmo on ukko, joka istuu ja katsoo telkkarista pornoa – kyseessä ei ollut eroottisen elokuvataiteen mestariteos.

Televisio oli asetettu siten, että ukon olan yli katsojatkin näkevät, kun neitoset hellivät toisiaan ja itseään. Jos pöytäjalkapallon pelaaminen kestää ja kestää, ja katsoja vallan tylsistyy, voi hän välillä katsoa hieman pornoa.

Televisiota on pidetty muun muassa teatterin vihollisena. Televisio lavalla voi sitten puolestaan olla katsojan pelastus. En kyllä tiedä, missä määrin tämä oli ohjaaja Seija Hakkaraisen, korkealle arvostamani visionäärin, tarkoitus.

Ja vaikka Deep Shit oli huono, oli se samalla paradoksaalisesti hyvä merkillinen Tripla-kokonaisuuden palikka.

Yleensä ottaen olen kyllä sitä mieltä, että näytelmät ovat keskimäärin turhan pitkiä. Keski-ikäistyttyäni ja perheellistyttyäni minusta tuli paikallaanistumisrajoitteinen. Aina on muka hirveästi hommaa ja liian vähän aikaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.