Mäkimiesten arjesta on glamour kaukana

Lahti, Kuopio, Lillehammer, Vikersund.

Neljän mäkikilpailun Nordic tournament on hyppäämisen lisäksi myös kurkistus urheilijan arkeen ja matka ihmiselämän ihmeisiin Pohjolassa.

Elin mäkihyppääjän rytmissä kymmenen päivää. Hotelliöitä, kyydin odottelua, seisoskelua montussa, pakkaamista, purkamista, hotelliöitä, kyydin odottelua, seisoskelua montussa, pakkaamista, purkamista...

Mäkisirkuksesta on glamour kaukana.

Maailmancupin voiton varmistanut Gregor Schlierenzauer on hypännyt 19-vuotiaana miljonääriksi. Hän on kuitenkin ainoa laatuaan. Valtaosa mc-tason urheilijoista elää kädestä suuhun ja kiertää maailmaa silkasta pakkaamisen ja purkamisen ilosta.

Mäkimontut ovat samanlaisia kaikkialla. Etenkin viikonlopun kisoissa tunnelman luovat lippuja heiluttavat ja huutavat humalaiset. Heidän lisäkseen metalliaitaan nojaa kolmesataa teinityttöä, jotka haluavat samaan kuvaan ja nimikirjoituksen käsivarteen. Sitten onkin enää toimittajalauma, kysymässä samat kysymykset 30 kertaa vuodessa.

Sirkuksesta on glamour kaukana.

Kausi päättyy ensi viikonloppuna Sloveniassa. Takana on Suomi, Norja, Italia, Sveitsi, Saksa, Itävalta, Puola, Kanada, Japani, Saksa, Tshekki, Suomi ja taas Norja. Hyppääjän on pakko tykätä lentämisestä, eikä pelkästään sukset jalassa.

Monille mäkimiehille joku joukkuekaveri on kaveri. Toisen kanssa taas ei oikein mahdu samaan lentokentän odotusaulaan. Ei vaikka verkkareissa olisi samanlainen lippu. Sitä teettää yhdessä matkustaminen ja menestys, joka ei jakaudu tasan. Onneksi jokaisella on kuitenkin kaveri. Se on kannettava ja sen saa salkkuun tai reppuun.

On glamour kaukana.

Suomessa ei osata ulkoilmaelämää ja julkista möykkää niin kuin Norjassa, mutta käyttäytyä osataan. Lähdin lauantai-iltana myöhään Vikersundin lentomäeltä. Poliisi ja ambulanssimiehet lastasivat autoihin norjalaisfaneja villapaidoissaan. Olivat nauttineet liikaa mäkihyppyä, eivät pitäneet alastulossa polvet.

Sunnuntaiaamuna drammenilaisen hotellin aamupalapöydässä oli minun vuoroni nauttia liikaa. Pöytä oli antimiltaan runsas ja sen kymmenet sortit pääsivät lautaselleni. Säälitti, kun mäkimaailman valiot kiertelivät samoja pöytiä, poimivat omenalohkon, kourallisen mysliä, hillonokareen ja kupin kahvia.

Rasvaista pekonia mutustellessani olo oli kuin ylipainoisella kehitysmaassa. Oli nälkä, mutta ruokahalu hävetti.

Glamour kaukana.

Kun lentokoneet ensi maanantaina laskeutuvat kentille eri puolilla Eurooppaa ja kotiterminaaliin astelee väsyneitä mäkimiehiä, väijyy jossain syvällä tajunnassa ajatus jo Vancouverin olympialaisista ja ensi talven maailmancupkiertueesta.

Kaukana, niin kovin kaukana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.