Mäkimontun arjessa ei tiedä, onko kypärän sisällä Dr. Jekyll vai Mr. Hyde

Suomalaisilla mäkimiehillä on julkisuudessa kahdet kasvot. Menestyksen hetkellä hyppääjien suupieleen karkaa ujo virne, mutta kilpailukauden vakionaama on kuin marraskuinen iltapäivä.

Mäkihyppääjien tärkein ominaisuus on korvien välissä. Jos ei tietäisi, että julkisuudessa vaisusti murahtelevat harriollit ja mattihautamäet, ovat kameroiden kantamattomissa ihan tavallisia kavereita, ajatus keskittymisen, itseluottamuksen ja rentouden tärkeydestä lajissa olisi pelottava.

Kohtasin Matti Hautamäen Salpausselän aikana neljä kertaa. Villissä mielessäni kuopiolaishyppääjä oli kuin tohtori Henry Jekyll suoraan Robert Louis Stevensonin 123 vuotta vanhasta kauhukirjallisuuden klassikkotarinasta.

Kun hyppy ei kulje, Hautamäen haalarin täyttää Mr. Hyde. Ei hän ole samalla tavalla paha kuin Stevensonin luoma varjoissa hiiviskelevä sivupersoona, mutta 12-kertaisen arvokisamitalistin lakonisissa kommenteissa ja kyynisessä pienieleisyydessä on aineksia jos ei kauhuklassikkoon, niin psykologiseen trilleriin.

Menestyksen hetkellä, mielihyvän hormonit toimivat taikajuoman tavoin ja Hautamäki on hetkessä kuin Tohtori Jekyll, mäkisirkuksen hyväsydäminen konkari, joka pitää kavereidensakin puolia.

Parikymmentä vuotta sitten riitti, että mäkihyppääjä ponnisti pitkälle. Ei riitä enää. Television ehdoilla toimivassa lajissa julkisuuskuva on vähintään yhtä tärkeää kuin tyylikäs ja pitkä ilmalentokin. Siksi suomalaishyppääjien toiminnalla, kommenteilla tai kommentoimatta jättämisillä on merkitystä lajin tulevaisuuteenkin.

Suomen joukkue on tälläkin kaudella seurannut vänrikki Koskelan Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa antamaa ohjenuoraa, jonka mukaan asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat. Hyväksi havaitun ohjeen ainoa ongelma on se, että mäkimiesten mielestä asialliset hommat eivät ole samoja kuin monen muun mielestä.

Ujon ja vieraassa seurassa aran Harri Ollin vaikeneminen ja median pakoilu pettymyksen hetkellä on inhimillisesti katsoen ymmärrettävää, mutta järkevää se ei ole. Mäkihypyn asema lajien välisessä kilpailussa on sellainen, ettei suomalaismenestyjillä ole vara ruveta kimiräikkösiksi.

Mäkihyppyä nykymuodossaan ei ole olemassa ilman julkisuuden mukanaan tuomia rasitteita: yhteistyökumppaneiden järjestämiä tapaamisia, lehdistötilaisuuksia ja nimikirjoitustenjakokeikkoja automarketissa. Siksi pettymysten julkista käsittelemistä ja erilaisten ihmisten kohtaamista on harjoiteltava samalla tavalla kuin hyppäämistäkin.

Mäkihyppääjät ovat viihdetaiteilijoita. Tohtori Jekyllin muuttuminen Mr. Hydeksi on kiehtovaa vain jos kontrolli säilyy. Jos muutoksen ajankohta ei ole selvillä, käsissä on kauhutarina.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja.