Mäntit marisevat matuista mutupohjalta

Ei ole salaisuus, etten juuri välitä missikisoista. Miss Suomi -instituutio on mielestäni peruukkiliimankatkuinen tunkkainen pöllähdys sovinistisesta menneisyydestä. En ymmärrä, miksi kukaan järkevä nainen haluaa asettaa vartalonsa arvosteltavaksi.

Järjestäjät voivat höpöttää ihan vapaasti, kuinka myös sisäinen kauneus ja persoona ratkaisevat, mutta loppujen lopuksi kyse on vain siitä, kenellä on raadin mielestä kauneimmat kasvot ja kurvikkain runko.

En tajua sitäkään, miten Suomen kaltaisessa sivistysmassa löytyy kilpailijoita Temptation Islandiin, Unelmien poikamiestyttöön ja muihin vastaaviin paritusohjelmiin. ”Moi, himokas nuori aikuinen? Haluatko tulla häpäisemään itsesi televisioon? Massit käärii tuotantoyhtiömme, mutta sinusta saattaa tulla hetkeksi julkkis!”

Tai tajuan minä. Viimeaikainen julkinen keskustelu, tai paremminkin ”keskustelu” on pudottanut suomut silmiltä. Osa meistä nyt yksinkertaisesti vain pelaa vajaalla pakalla. Kaikilla suomalaisilla ei mene hissi ylimpään kerrokseen. Kaikilla eivät ole kaikki banaanit tertussa. Osa meistä on ämpärinjonottajia.

Vaikka narisenkin missikisoista, nostan silti hattua tuoreelle Miss Suomelle Shirly Karviselle. Hän vaikuttaa cv:nsä ja haastattelujen perusteella fiksulta, kansainväliseltä ja eteenpäin pyrkivältä.

Koska Karvisen äiti on kiinalainen, ovat rasistiset juntit alkaneet mölistä internetissä.

Isäm maan ystävät ja ”maahanmuuttokriitikot” näkevät missikisoissakin salajuonen. Että näin sitä on Miss Suomen kaltainen pyhä instituutiokin valjastettu maahanmuuttajapropagandan levittämiseksi. Kohta on kaikilla naisilla burka päällä ja minareetin kutsuhuudot kaikuvat kesäyössä.

Edellinen etnisesti eksoottinen Miss Suomi oli Lola Odusoga 20 vuotta sitten. Hänenkin valintansa sai varmasti kansan umpimielisimmät rivit rutisemaan, mutta tuohon aikaan internet otti vasta ensiaskeliaan matkalla kaiken viestinnän kivijalaksi. Silloin tummempihipiäisen kaunottaren valinnasta hermostuneiden punaniskojen länkytystä joutui kuuntelemaan lähinnä räkälöiden nurkkapöydissä.

Täysjärkiset suomalaiset iloitsivat Odusogan voiton jälkeen siitä, että näin sitä tämäkin perähikiä viimein kansainvälistyy ja muuttuu avaramielisemmäksi.

Ja katsokaa missä tilanteessa olemme nyt. Somessa suolletaan sellaista tekstiä, jota olisi voinut kuvitella lukevansa 1930-luvun Saksassa.

Sosiaalisessa mediassa on se huono puoli, että imbesillien sönkötys leviää ja pääsee helpommin esille. Mutupohjalta matuista marisevien mänttien mussutuksesta syntyy helposti perspektiiviharha, niin kuin usein äänekkäiden vähemmistöjen tapauksessa käy. Kovaäänisin saa sanottavansa esille, olipa siihen perusteita tai ei.

Suosittelen silti sivistysvaltiokuplassa elävillekin ajoittaista piipahdusta vaikka Facebookin Rajat kiinni -ryhmässä. Se antaa kipeän muistutuksen siitä, että ei siitä nyt niin pitkä aika ole, kun täällä asuttiin savutuvissa.