MM-sarja potkaistiin uudelleen eloon Kreikan kuumuudessa

Loeb, Sordo, Solberg, Solberg, Ostberg. Akropolis-rallin toinen ajopäivä niitti kilpailijoita kovalla kädellä. Juuri kun rallin MM-sarja alkoi käydä puuduttavaksi ja tylsäksi yhden miehen showksi, näytti ralli kiehtovimman puolensa. Lauantain aamupäivä oli parasta mitä rallille on tapahtunut pitkään aikaan.

Sebastien Loeb on hallinnut tämänkin vuoden MM-sarjaa itsevaltiaan otteilla, mutta eilen hänkin osoitti olevansa ihminen. Edes viisinkertainen maailmanmestari ja 52 MM-voittoa ottanut taituri ei ole kone. Loeb teki samanlaisen ajovirheen, johon syyllistyivät myös Dani Sordo ja Henning Solberg. Ahnaalla ajolinjalla voi olla kohtalokkaat seuraukset.

Citroen menetti molemmat autonsa lauantaina. Vaikka Sordo jatkaa kilpailua sunnuntaina superrallin turvin, on Akropoliksesta tulossa ranskalaisille C4-aikakauden kamalin kilpailu. Loebilla ja Sordolla ei ole ainuttakaan kuljettajien MM-pistettä kotiin vietäväksi. Sordon kolme automerkkien MM-pistettä on nöyryyttävä saalis Kreikan rallista. Suolaa haavoihin lisää vielä se, että Fordin Mikko Hirvonen ja Jari-Matti Latvala nappaavat Kreikasta täydet 18 automerkkien MM-pistettä.

Rallin MM-sarja potkaistiin uudelleen eloon Kreikan kuumuudessa. Jos Hirvonen ajaa voittajana maaliin, kutistuu Loebin MM-johto seitsemään pisteeseen. Automerkkien MM-sarjassa Ford kuroo Citroenin etumatkan 14 pisteeseen. Loppukausi saa ihan uuden jännitteen.

Hirvosen mestaruushaaveiden kannalta Jyväskylän MM-ralli on kauden käännekohta. Seuraavaksi ajettava Puolan MM-ralli on uusi kilpailu sekä Loebille että Hirvoselle. Jyväskyläläinen on yleensä pärjännyt hyvin uusissa ralleissa, joten Puolasta voi odottaa hyvää tulosta. Jyväskylässä Hirvosen on pakko kukistaa Loeb, että asetelmat Australian, Espanjan ja Britannian ralleihin pysyvät suotuisina.

Hirvonen arveli ennen Kreikan rallia, että Loebin on keskeytettävä pari kertaa, että hänen mahdollisuutensa maailmanmestaruuteen säilyvät. Takaa-ajajalla on aina henkisesti helpompaa, kun Loebille seuraavaan MM-ralliin starttaaminen on tiukka paikka. Jos Loeb ei saa Puolan MM-rallista tulosta, saattaa loppukausi ja maailmanmestaruus livetä hänen sormiensa lävitse.

Venäjän 18-vuotias Evgeny Novikov on ollut Akropoliksen yllättäjä. Venäläinen on ajanut jo neljä erikoiskokeiden pohja-aikaa, joskin häntä on auttanut hyvä lähtöpaikka. Lauantain aikana Novikov kipusi sijalta 12 neljänneksi. Valitettavasti Novikovia ei nähdä Jyväskylän MM-rallissa, koska hän ei pysty rahoittamaan osallistumistaan Suurajoihin.

Sulan hattuun ansaitsevat jo tässä vaiheessa rallissa toisena oleva Sebastien Ogier sekä vanhalla sotaratsulla hyvin taistellut Petter Solberg. Norjalainen olisi todella ansainnut saada palkinnon Kreikan rallista.

Kirjoittaja on Keskisuomalainen urheilutoimituksen esimies

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.