Maaginen viides ruutu

En tiedä miksi niin on, mutta se kuva on piirtynyt mieleeni tarkemmin kuin mikään muu sarjakuva-albumissa näkemäni. Se inspiroi minua, pientä espoolaisjollia, kynien, piirtämisen ja kirjoittamisen maailmaan. Monta kertaa.

Yhtä useasti petyin ja turhauduin ja suutuin, kun en tavoittanut kuvan tunnelmaa. Kun en pärjännyt Hergélle.

SE ON VUONNA 1958 ilmestyneen ja 1970 suomennetun Seikkailu Punaisella merellä -Tintti-albumin viides ruutu.

Kapteeni Haddock ja Tintti kävelevät siinä rinnakkain iltavilkkaan kaupungin kadulla. Liikkeiden ikkunat hohtavat keltaisina, ihmisiä liikkuu jalan ja autoin.

Sankarit ovat tulossa elokuvista, edessä on ilta, mutta kulman takana ennen kaikkea seikkailu.

Se, ihan tavallinen sarjakuva-albumin ruutu, on täynnä taikaa.

KUNINGAS Ottokarin valtikka -albumin alussa Tintti menee ravintolaan syömään. Toiset näkevät vapauden autoissa ja moottoripyörissä, minä haaveilin siitä Tintin kautta: miten mahtavaa se olisi, kävellä yksin haluamaansa ravintolaan, syödä mitä tahansa, käydä elokuvissa, maleksia vapaana kaupungilla.

Parasta Tinteissä ovat aina olleet juuri nämä tuokiot, seikkailua ennakoivat rauhalliset hetket. Ne ovat täynnä jännitteitä, elämää, tulevan odotusta.

Kuin teinivuodet.

Itse seikkailut ovat monesti jotenkin puolittaisia ja hölmöjäkin.

TINTTI ON tietenkin juuri nyt ajankohtainen Steven Spielbergin animaatioelokuvan ansiosta.

Epäilen, ettei Tintti olisi tenhonnut yhtä paljon, jos olisin ollut kymmenvuotias Yksisarvisen salaisuus -elokuvan ilmestyessä, jos olisin tutustunut belgialaiseen lehtimieheen sen kautta.

Edes Spielberg kun ei pärjää pikkupojan mielikuvitukselle. Leffa on pirun hieno ja hauskakin, ja kunnioittaa etenkin ensimmäisen puolikkaan ajan hienosti historiaansa.

Mutta seikkailuun pätee sama kuin eroottiseen kuvastoon: paras muistijälki syntyy, kun jotakin jätetään myös mielikuvituksen varaan.

SILTI TINTTIKIN on täytynyt päivittää, tehdä töyhtöpäästä indianajones. Mielikuvitus on vanhanaikaista. Kaikki myydään nyt valmiina - lettutaikinasta lähtien.

Tunnelmien maalailulle ei ole aikaa ja viihde on yhtä kuin poliisisarja CSI: sielutonta, muovista, näyttävää ja valmiiksi pureksittua.

Välillä ammuskellaan, jottei kellään vain olisi tylsää.

LASTENOHJELMAT ovat samaa kamaa, mikä on hyvin surullista. Kaikki annetaan valmiina, vaikka leikki on lapsen työtä ja juuri mielikuvitus tärkein työkalu.

Joskus muinoin yhdellä lätkämailalla hoidettiin kevyesti niin kiekkopelit ja tarkka-ampujan hommat talvisodassa, kuin purjeveneen ohjaaminen ja pihanurmikon kalanvonkaleiden väsyttäminen.

Nyt joka leikki vaatii omat lelunsa. Mutta ihmekös tuo, kun aikuisetkin tarvitsevat yhden aamiaisen tekemiseen kananmunankeittimen, blenderin, leivänpaahtimen, veden- ja kahvinkeittimet - sekä lettutaikinan valmiina tölkistä.

Jos Tintti tekisi lettuja, hän hakisi kananmunat torilta. Siellä piilee uuden seikkailun siemen.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.