Maailma kuljettaa minua ja minä sitä

Olen nukkunut huonosti viime aikoina. Iltaisin saan hyvin unta, mutta jos heräilen syystä tai toisesta aamulla neljän-viiden maissa, en usein saa enää nukuttua. Pyöriskelen sängyssä tunnin tai pari ja nousen sitten ylös.

Olen aina ajatellut, että unentarve vähenee vanhemmiten. Nyt mietin, tuleeko vanhuus samalla tavalla kuin keski-ikäkin: eräänä päivänä sitä vain huomaa olevansa jotakin muuta kuin kymmenen-viisitoista-kaksikymmentä vuotta aikaisemmin.

Vanhuus yllättää ennen kuin sitä ehtii pelätä. Aamuyön hämärinä tunteina.

Toki vanhenemisen yllättävyyttä voi vähentää tarkkailemalla itseään. Viimeksi tarkkailin itseäni tämän viikon torstaina, kun heräsin jo ennen viittä ja nousin sängystä puoli kuuden maissa. Herätyskello oli soimassa seitsemältä.

Ulkona tuuli ja sade ropisi ikkunaan. Pukeuduin ja menin istumaan keittiön pöydän ääreen. En tehnyt mitään. Joskus tekee hyvää vain istua ja tuijottaa eteensä.

Sitten ajattelin, että yläkerran rikkinäiset sisäovet pitäisi korjata. Päätin hakea rautakaupasta liimaa ja laittaa saranat kuntoon.

Pidän suunnitelmaa ovien korjaamisesta vanhenemisen merkkinä. Normaalisti en ole sitä tyyppiä, joka korjailee ovia; yleensä nostan ne nojalleen seinää vasten ja odotan, että ne korjautuvat itsekseen tai katoavat toiseen ulottuvuuteen. Mielestäni ovien korjaaminen kuuluu vanhemmille ja vastuullisemmille ihmisille.

Eläkeläiset ovat kovia nikkaroimaan. Esimerkiksi ovia.

Päätin hakea lehdet, ja jostain syystä ajattelin, että voisin samalla tyhjentää biojäteastiat - yleensä teen sen vasta pakon edessä. Laitoin takin päälle, pipon päähän ja sovittelin kenkiin liukuesteet. Töpöttelin jäisellä pihalla hidasta vanhanmiehen kävelyä ja ajattelin vastuullisia vanhanmiehen ajatuksia, kuten pihan hiekoittamista, auton korjaamista ja portaitten lakaisemista.

Ajattelin myös, että kenties minun pitäisi aloittaa lehden lukeminen kuolinilmoituksista. Päätin hypätä nuortensivut ylitse tai sitten silmäillä niitä paheksuvasti.

Vaimo heräsi puoli seitsemältä ja rikkoi lumouksen.

Harhaudun usein ajattelemaan tulevaisuutta jostain menneisyydestä, tai kenties vanhoista suomalaisista elokuvista, peräisin olevien mielikuvien mukaan. Todellisuudessa perusluonteeni pysyy jatkossakin sellaisena kuin se on aina ollut: teen vanhuksena samanlaisia ratkaisuja - myös virheitä - kuin nuorena tai keski-ikäisenä.

Tekemiseni eivät määräydy 50 tai 75 vuoden takaisten tapojen perusteella, vaan nykyisten. Maailma kuljettaa minua mukanaan.

Ja minä maailmaani.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kolumni: Kun sukupuoli vaihtuu, nimi kuolee

Paluu arkeen joukkoampumisten jälkeen on vaikeaa

Kolumni: Täydellisessä maailmassa suuret arvokisat menisivät näin

Suuri osa meistä tekee sitä

Kolumni: Tästä syystä Ruotsissa osutaan napakymppiin, Suomessa ei

Kun koolla on väliä

Kolumni: Inarissa ei kansa liukastele

Kolumni: Elokuva ei ole pelkkää elokuvaa

Kolumni: Korkean korvamatoisuuden kappale

Avoimen väylä tulee olla tarjolla kaikille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.