Maailma sanojen vankina, tule takaisin!

Ennen vanhaan, 1990-luvulla, Yle lähetti ohjelmaa nimeltä Maailma sanojen vankina. Se oli mediakritiikkiohjelma, jossa käsiteltiin tiedotusvälineiden tapaa uutisoida politiikan ja yhteiskuntaelämän ilmiöitä.

Maailma sanojen vankina -ohjelman elinkaaren (1992–98) aikana mediatulva ei ollut lainkaan niin vuolas kuin nykyään. Nykyisessä tulvassa olisi samanlaiselle ohjelmalle erityisen suuri tarve.

Maailma sanojen vankina oli viiltävän terävä, hauska ja tarvittaessa myös itseironinen. Se perusteli itsensä eikä huutanut suu vaahdossa.

Näinä ankarina aikoina kritiikkiä näkee lähinnä sosiaalisessa mediassa, johon lasken tässä myös kaikenkarvaiset keskustelupalstat sekä verkkosivuilla julkaistujen juttujen kommenttikentät.

Näissä kritiikeissä vilahtelevat usein sanat sensaatiohakuisuus, klikkijournalismi, toimittelijoiden omat mielipiteet, kateellisuus sekä ajaton klassikko ”eikö ole muuta uutisoitavaa”. Näkemyksiä ei perustella, eikä sanojen merkitystä aina ymmärretä.

Television puolella asiat kietoutuvat henkilöön ja hänen mediahistoriaansa. Siis siihen missä ja millaisessa roolissa hänet on totuttu näkemään. Aika usein käy niin, että uusi kasvo on hommassaan katsojan mielessä huono ihan lähtökohtaisesti. Tai sitten joku on tehnyt työtään liian kauan ja ”on jo nähty”.

Tv:n ajaton klassikko on ”miksi tuokin änkee itsensä joka paikkaan”.

No, miksi sitä nyt ihminen töihinsä änkee?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.