Mahdollisuuksien mahdoton taakka

Kihelmöintiä selkänikamissa, käsien vapinaa, hermostuksen puskemaa hikeä, varovaisia hymyjä.

On ihanaa ja vähän tukalaakin olla kaiken keskipisteenä, vaikka vain valmistujaispäivän ajan.

Tänä viikonloppuna tuhannet ylioppilaat ja ammattiin valmistuvat painavat lakit päihinsä, leikkaavat täytekakkuja ja vastaavat sitkeästi sukulaisten uteluihin. Elämä on edessä avoimena kirjana. Mene ja kirjoita se, viisaat valistavat.

 

Kaikki odottavat valmistuneelta nuorelta jotain. Pitää tietää mihin jatkaa opintoja, pitääkö välivuoden, haluaako hankkia työkokemusta vai kiertää maailman. Lähiympäristön huomio naulautuu nuoreen, jonka eteen ainutkertainen elämä on nyt kultalautasella aseteltu. On tehtävä valintoja, nautittava elämästä, rynnättävä riemua puhkuen kohti tulevaisuutta.

Kukaan ei kerro, että unelmat voivat olla taakka.

Yhteiskunnan näkökulmasta valmistuva ja peruskoulunsa päättävä nuori on vaarallisessa nivelkohdassa. Pitäisi siirtyä uuteen vaiheeseen, jossa määrätietoisesti taivalletaan kohti tasaisen luotettavaa veronmaksajan elämää.

Ja sitten pitäisi elää todeksi niitä oman sukupolven yhteisiä unelmia: remuta maailmalla, kerätä kokemuksia eri asuinkaupungeista, kokeilla ammatteja, ihmissuhteita, tyylejä.

Ei ihme, että monia ahdistaa elämänsä iloisimpana päivänä.

 

Kun itse aikoinaan painoin valkolakin päähän, tiesin vain, etten tiedä mistään mitään. Etuoikeus tavoitella jokaista unelmaa, jonka päähänsä saattoi saada, ei oikein tuntunut etuoikeudelta. Muistan, että olo oli aika pieni. Pelottikin.

Mahdollisuuksien loppumattoman lähteen äärellä tunsin itseni jo valmiiksi epäonnistuneeksi. Jos voi tehdä mitä vaan, paljon jää väkisinkin tekemättä.

 

Ihmisyhteisö rakentuu siirtymäriittien ja suurten kollektiivisten kokemusten varaan. Sellaisena valmistujaispäivä on hieno, mutta elämän kulminaatiopisteenä ja huikean nousukiidon alkuna se on ylimainostettu.

Valmistujaisia viettävän kannattaakin muistaa, että elämä ei ala nyt. Se on alkanut jo aikoja sitten. Se myös jatkuu, vaikka ykkösopinahjon ovet eivät avaudu, unelmat rutistuvat arjen paineisiin, sydämet särkyvät ja maailman avarat arot sulkeutuvat kotinurkiksi.

Äärettömän maailman äärellä ei voi kuin tuntea omat tarpeensa, toiveensa ja ennen kaikkea rajansa. Jokaisen elämä on ainutkertainen ja onnistunut sellaiseen. Sen hyvyyttä ei määritä kerran keksittyjen unelmien toteutuminen, ei omien, eikä muiden.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.