Mahdoton muuttui mahdolliseksi

Suomi selvitti tiensä koripallon EM-kisoissa 12 parhaan maan joukkoon. Se on suoranainen sensaatio.

Nykyinen maajoukkue on kulkenut pitkän ja kivisen tien kohti Euroopan kärkeä. Muutama vuosi sitten Suomi pelasi B-divisioonassa lajin kääpiömaita vastaan. Kourallinen koripallofaneja seurasi, kun Suomi höykytti Luxemburgia tai Islantia.

Torstaina Suomi kohtaa lohkovaiheen avauksessa lajin jättiläisen Venäjän. Paljon on siis tapahtunut.

Paljon ehti tapahtua myös Liettuassa. Suomi hävisi sunnuntaina Makedonialle kahdella pisteellä. Moni laski tuolloin, että Suomen taival oli tullut tässä turnauksessa tiensä päähän.

Pian kuitenkin selvisi skenaario, jolla Suomi menisi jatkoon. Siinä oli vain neljä jos-sanaa, joiden kaikkien piti käydä toteen.

Ensimmäinen kanto kaskessa oli sunnuntain myöhäisottelu Kroatia - Bosnia-Hertsegovina. Bosnialaiset yllättivät ja Suomen unelma säilyi elossa.

Päivä vaihtui ja edessä olivat lohkon kolme viimeistä ottelua. Suomen jatkoonpääsy vaati ensin meikäläisten voittoa jo jatkomahdollisuudet menettäneestä Montenegrosta.

Aamiaisella montenegrolaistoimittajat onnittelivat tulevasta voitosta. He pitivät varmana, että heikäläisiä ei voitto enää kiinnosta.

No, näinhän siinä kävi. Kiitos vaan.

Kun vielä Kreikka otti sen vaadittavan voiton Kroatiasta ja Makedonia Bosnia-Hertsegovinasta, niin kas kummaa, mahdottomasta tuli mahdollinen.

Jo ennen turnausta oli selvää, että Suomi on materiaaliltaan muita maita pienempi. Suomen loistava joukkuekonsepti on antanut mahdollisuudet pärjätä.

Suurin plussa suomalaisten pelaamisessa on ollut joukkueen puolustuspeli. Aggressiivista joukkuepuolustusta on ollut ilo seurata. Suomi on pakottanut vastustajat lukuisiin pallonmenetyksiin ja heikkoihin heitonvalintoihin.

Petrattavaa on jäänyt hyökkäyspäähän. Pienempänä joukkueena kaukoheittopeli on elintärkeää. Sisäpeliuhkaa on löytynyt ajoittain.

Alkulohkossa yksilöistä nousivat esiin muutamat nimet. Sasu Salinista on kehittynyt hetkessä armoton pelimies ja taistelija vailla vertaa.

Gerald Lee näytti, että hänessä on ainesta. Upeita harhautuksia ja liikkeitä, tasaisuutta puuttui vielä.

Petteri Koponen urakoi Suomen pelintekijänä. Kylmäpäinen Koponen näytti yksilötaitojaan hyökkäyskorilla, mutta myös puolustuspään pelaaminen sujui hyvin.

Ehdoton yllättäjä oli jäätävä heittäjä Mikko Koivisto. Shawn Huff menee läpi vaikka kiviseinän, jos joukkueen etu sitä vaatii.

Petri Virtasen roolia ei pidä väheksyä. Peliaikaa tulee vähän, mutta kuten eilen näkyi Virtanen voi ratkaista otteluita kaukoheitoillaan.

Kisat jäävät varmasti mieleen myös suomalaisfanien ansiosta. Etenkin viikonlopun pelit Bosnia-Hertsegovinaa ja Makedoniaa vastaan olivat sinivalkoisten juhlaa.

Satapäinen kannattajajoukko piti katsomossa sellaista mekkalaa, jota en olisi uskonut kokevani.

Kuinkahan paljon suomalaisia saapuu tuleviin peleihin Vilnaan? Toivottavasti paljon.

kirjoittaja on Karjalaisen urheilutoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.