Maistuuko puulta?

Sota-aikana syötiin puuta, pettua, leiväviljan jatkeena. Silloin oli pula kaikesta. Nykyisen yltäkylläisyyden aikana Tiede-lehti (6/2015) esittelee uuden sukupolven ”pettu 2.0:n”.

Ruokakaupassa aineen voi jo bongata elintarvikkeiden tuoteselosteista koodilla E460. Siis mitä ihmettä? Nyky-pettu ei ole männyn nilakerrosta, vaan mikrokiteistä selluloosaa.

Metsäteollisuuden musta tulevaisuus on yhtäkkiä vihreä ja Äänekosken biotuotetehdas on muutoksen keskiössä.

Keskisuomalaisittain biotuotetehdas kuulostaa palkkapussin kilinältä. Mutta harva on toistaiseksi pysähtynyt miettimään kunnolla: mitä ne biotuotteet oikein tarkoittavat?

Tehdas tuottaa esimerkiksi sellua, sähköä ja biokemikaaleja, esimerkiksi mäntyöljyä. Jättihanke työllistää, mutta vähintään yhtä suuri potentiaali on jättiläisen kylkeen kasvavilla tutkimusmatkailijoilla – yrityksillä, jotka luovat uusia tuotteita sellusta ja muista tehtaan tuotteista, jopa sen jätteistä.

Uudenajan petun lisäksi mahdollisuuksia on rajattomasti, mikäli insinöörit onnistuvat kehittämään kaavaillut tuotteet käyttöön saakka. Kehitystyöhön kannattaa panostaa, sillä innovoinnin kilpajuoksun voittajat takovat työtä ja hyvinvointia laajalle.

Aalto-yliopistossa kehitetään parhaillaan selluloosasta kangasta. Tiede-lehden mukaan Ioncell-kuidun kehitys on lupaavassa vauhdissa.

Jos Ioncellistä tai muista vastaavista kuiduista kehitettäisiin puuvillaa korvaava kuitu, olisi sillä ympäristön kannalta suuri merkitys. Hyvänä vaihtoehtona pidetty puuvilla on nimittäin varsinainen juoppo. Puuvillan kasvattaminen kuormittaa ympäristöä, sillä kasvi tarvitsee todella paljon vettä. Veden arvo korostuu tulevaisuudessa nykyisestään.

Uudenlaisen metsäteollisuuden kyljessä voidaan kehittää muun muassa lääkkeitä ja biokomponentteja. Kuusen ja männyn sisäoksissa olevista lignaaneista etsitään raaka-ainetta joidenkin syöpätyyppien ehkäisyyn. Lisäksi puun ja muovin yhdistelmiä voidaan käyttää materiaalina monenlaisessa tuotannossa. (Ksml 11.3.).

Tiede-lehti vertaa biotuotealaa Nokiaan. Vertaus tuntuu kiistatta oikealta.

Kun teknologiateollisuus lähti kehittymään, oli ilmassa samanlaista uuden tekemisen meininkiä kuin nyt. Toivottavasti tulevaisuudessa yrityksiä ei verrata Nokiaan vaan Äänekoskeen.

Biotuotetehdas lämmittää konkreettisesti, se tuottaa muun muassa sähköä, mutta myös henkisesti. Suon, kuokan ja Jussin ajoista on tultu pitkälle, mutta vieläkään ei ole päästy puusta pitkään. Onneksi.

1980-luvulla alakoululaisille opetettiin, että Suomella on kolme tukijalkaa. Yksi niistä oli puinen ja toinen metallinen. Muista ympäristöopin kirjan kuvan, mutta kolmas tukijalka on unohtunut – teknologiaa se ei voinut vielä silloin olla.

Vielä joku aika sitten näytti, että ainakin kaksi kolmesta jalasta huojuu niin, että koko Suomi-neito on vaarassa mätkähtää mahalleen. Nyt uskon, että myös tuleville sukupolville opetetaan Suomen seisovan puisella jalalla – vaikka se jalka sitten olisikin vaikka puusta tehtyä kangasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.