Mammuttitauti

Jyväskylässä kaavaillaan jättimäistä lukioverkkouudistusta. Tarvitsemme isoja muutoksia, koska kahden miljoonan euron vuosittainen tappio on liian suuri. Tällä hetkellä Suomen suurin lukio on Vantaalla sijaitseva Tikkurilan lukio, jossa on 1 150 opiskelijaa. Haluaako Jyväskylä rikkoa Suomen ennätyksen 1 200 oppilaan suunnitelmallaan?

JOS MINÄ SAISIN päättää, olisi helmikuussa päätöksenä kolme lukiota, ei kahta. Ala-asteistakin näyttää olevan tulossa jalostustehtaita. Pian peruskoulussa istutaan ensimmäisestä luokasta aina yhdeksänteen asti. Silti pitäisi hypätä muuttumattomasta piirileikistä valtavaan kasvomereen lukioon halutessa, vaikkei olisi aiemmin opetellut uusiin ihmisiin tutustumisen alkeita.

Myös lukioiden nykyiset identiteetit, kuten juhlaperinteet, säilyisivät kolmen lukion mallissa todennäköisemmin. Ainakin me lukiolaiset näemme joka lukion erilaisena, ja mielestäni se on ollut Jyväskylän vahvuus tähän asti.

AMMATTIKOULUJEN aloituspaikat vähenevät ja lukion kasvavat, vaikka lukioon hakevien määrä tippuu. Valitettavasti meidän täytyy varautua niihin peruskoulunsa päättäviin nuoriin, jotka eivät tahdostaan huolimatta pääse ammattikouluun. Takuu toisen asteen jatkokoulutukseen pääsylle pakottaa tipahdusvaarassa olevia nuoria lukioon. Mahdollisesti silloin heidän huono motivaationsa tiputtaa entisestään huonoa keskiarvoa alemmaksi. Siinä sivussa lukiotovereidenkin.

TOIVON, ETTEI meidän tarvitse aloittaa lukioverkkouudistusta uudestaan kymmenen vuoden päästä. Ilmanvaihdon on pelattava, sillä Jyväskylällä on liikaa huonolle sisäilmalle oireilevia lapsia ja nuoria. Opetustilojen on oltava viisaasti organisoituja, jotta takarivistäkin kuulee ja näkee opettajan. Opettajien tulee olla työhönsä kykeneviä työrauhan säilyttäjiä.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin oppilashuollon toimivuus. Isoissakin lukioissa on nähtävä opiskelija yksilönä, eikä samanlaista tulosta saa odottaa jokaiselta.

Kirjoittaja opiskelee ensimmäistä vuotta Cygnaeus-lukiossa Jyväskylässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.