Me ei kuuluta niihin

Pikkupoikana viiteryhmäni oli selvä. Kuuluin peittonilaisiin. 1970-luvun alussa hyiseen jeeraan rakennettu uudisasutusalueemme oli saanut nimensä amerikkalaisen saippuasarjan mukaan. Meillä umpiossa asuvilla peittonilaisilla ei ollut elokuvasta Peyton Place - vihan tyyssija (1957) mitään tietoa.

Peittonilaisyhtenäisyyttä ylläpidettiin omalla hiiriporukalla. Lumien sulaessa kiertelimme Titaneilla, Torspoilla ja Kohoilla aseistautuneina lahtaamassa hiiriä. Raadot hautasimme kristillisesti Summanmutikan soratien kaarteeseen, jossa kävimme ihailemassa lisääntyviä hautakumpuja. Reviirirajat olivat selvät. Idässä oli satoja kilometrejä asumatonta erämaata, mutta lännessä reviirimme ulottui Paavon kauppaan. Siitä alkoi Puthaanrannan kollien valtakunta.

Kun kaksi aseistautunutta hiiriporukkaa kohtasi reviirin rajoilla, minullakaan ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pysyä rivissä, vaikka pelotti yhtä armottomasti kuin rykimäporojen hyökätessä (kiimaisia hirvaita ei kannata ronkkia lätkämailoilla).

Poikien maailma on loputonta nujuamista. Ala-asteen kuuluin Muonion Pohjois-Kalottia kiertävään hiihtojoukkueeseen. Kisat hiihdettiin nopeasti, että pääsi ostamaan kaupasta sipsejä sekä usein painiksi yltyneeseen lumipallosotaan "niitä vastaan". Niihin kuuluivat kaikki tuntemattomat lapset.

Kasvaessa ymmärsimme liittoutumisen strategisen merkityksen. Enontekiön metsäläisten kanssa oli järkevä liittoutua isopäisiä kolarilaisia vastaan ja Kolarin vesipäiden kanssa taas Kittilän mulkeroita vastaan. Yhteistä kieltä hyväksikäyttäen ymmärsimme pöyhkeiden norskien olevan niitä. Yhteinen vihollinen kuitenkin yhdisti. Elekielellä ymmärsimme molempien kansojen vihaavan yhtä paljon hurreja. Niin heitimme norjalaisrintamassa lumpparia "rumppaknullaria" huutaen.

Aloittaessani opinnot yliopistossa luulin, että rumppaknullarit olisivat taakse jäänyttä elämää. Olin väärässä. Tietävämmät valtio-opin opiskelijat valistivat minua, että kaikki historian opiskelijat ovat "v-n urpoja" ja valistuneilta hissalaisilta kuulin valtsikkalaisten olevan tietämättömiä paskiaisia. Molempien aineiden lukijana kuuluin siis tietämättömiin urpoihin.

Stereotypiat helpottavat elämää ja on hauska kuulua meihin. Yleistän itsekin jatkuvasti. Tunnen myös kaipuuta kuulua meihin, mutta se ei vain enää luonnistu. Me-henkisissä järjestöissä ja puolueissa on se huono puoli, että vaikka yhdessä asiassa olisikin samaa mieltä, niin toisessa asiassa on jo täysin vastakkaista mieltä, eikä niille haluaisi sanoa, että mitä jos me ei ollakaan oikeassa.

Suomalaisessa vihapuhekeskustelussa jotkut suvaitsevaiset ovat yhdistäneet "niihin" perussuomalaiset, joista joistakin "niitä" ovat ulkomaalaiset. Meillä Suomessa elää sosio-ekonomiseen asemaan katsomatta rutkasti aikuisia ihmisiä, jotka luulevat, että on meitä ja niitä. En ole asiaa tieteellisesti tutkinut, mutta veikkaisin, ettei maailmassa ole meitä ja niitä, vaan kuulumme kaikki apinalajiin, jonka kannattaisi elää ihmisiksi.

Kirjoittaja on vapaa tutkija ja Keskisuomalaisen avustaja.

Uusimmat

Kolumnit

Arvokas jouluperinne on katoamassa Amerikassa

Tarvitaanko Putouksen yhdettätoista kautta?

Kolmen kuukauden ihmissuhdekoe

Itsenäisyyspäivä on oikea Älä osta mitään -päivä

Tähänkö loppui keltaliivien rynnistys?

Kolumni: Vanhemmille lemmenlomaa

Kolumni: Kunhan ette missaa liikuntaa ja urheilua

Kolumni: Osaamisesta se on kiinni

Lyhyet

Kolumni: Joulu tulee ilman viettämistäkin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.