Meissä kaikissa asuu pieni juorutoimittaja

Satuin maanantaina kulkemaan synnyinkaupunkini Turun kauniita katuja vielä kauniimman tyttöystäväni kanssa. Mieleeni juolahti, että tuoppi olutta saattaisi sopia auringonpaisteeseen ja Aurajoen leppoisaan virtaukseen.

Kuin sattumalta kulman takana sijaitsi legendaarinen anniskeluravintola Uusi Apteekki, jonne päätimme suunnata. Hienon historiansa lisäksi kyseinen liikelaitos on tullut tunnetuksi Jussi Vares -kirjasarjan samannimisen päähenkilön kantakuppilana.

Sattuipa vielä niinkin, että maanantaina Uuden Apteekin edessä olivat käynnissä uuden Vares-elokuvan kuvaukset. Antti Reinin esittämä hahmo nousi autosta, huikkasi kuskille pari sanaa ja asteli suosikkiravintolansa ovesta sisään kuvausryhmän säätäessä valoja ja äänityksiä.

Seisoimme puolisoni kanssa hetken noloina kuvausryhmän takana, kunnes työnnyimme kohti oviaukkoa, jossa pääosanesittäjä siirtyi kohteliaasti tieltämme.

Sisällä vain muutama asiakas yritti esittää välinpitämätöntä. Suurin osa kuvasi avoimesti tapahtumia älypuhelimillaan ja soitteli asiasta kavereilleen.

Baaritiskillä istuskeli myös kirjasarjan isä Reijo Mäki. Kirjailija heitti huulta edestakaisin ovella ramppaavan näyttelijän kanssa ja tarjosi tälle myös olutta. Ammattilainen kuitenkin kieltäytyi kohteliaasti tarjotusta juomasta.

Silloin ajatus iski päähäni. Voisin ottaa tilanteesta kuvan ja lähettää sen jollekin iltapäivä- tai juorulehdelle. Kyllä kuvapalkkiolla muutaman oluen hinnan saisi takaisin.

Ehkäpä voisin myös kuunnella salaa kuvausryhmän keskusteluja. Taisinpa myös tarkastaa, olisiko toimittajan vakiovarusteisiin kuuluva nauhuri tullut vanhasta tottumuksesta mukaan. Tällöin tyttöystäväni voisi ottaa kuvia, kun itse hivuttautuisin nauhurini kanssa lähemmäksi.

Toimittaja paikan päällä! Katso kuvat!

Pienen hetken jälkeen tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. En halua olla yksi niistä toimittajista, joiden takia koko ammattikunta koetaan joissain piireissä pelkkänä tunkeilevana laumana, joka polkee nauhureineen ja kameroineen kaiken alleen saadakseen jutun lehden sivuille.

Juttu olisi luultavasti kerännyt enemmän klikkauksia netissä kuin mikään tärkeämpi uutinen. Olisin tienannut vähän rahaa ja ehkä saanut nimeni lehden sivuille.

Samalla olisin kuitenkin kuollut hiukkasen sisältäpäin.

Koin heikon hetken, jonka aikana jouduin pohtimaan omaa ammattietiikkaani. Onneksi pidin pintani, enkä lähtenyt juorujournalismin polulle. Lehdistön tehtävänä on suitsia tyhmyyden tyranniaa, ei osallistua sen pystyttämiseen.

Siispä syvennyin tummaan tshekkiläiseen olueeseen ja jäin odottamaan erästä toista kuuluisaa Uuden Apteekin asiakasta: jos Esko Valtaoja olisi maanantaina kaivannut virkistävää olutlasillista lämpimässä auringonpaisteessa, olisin sen mielelläni tarjonnut. Ehkä siinä samalla myös haastattelu olisi voinut järjestyä. Ilman kätkettyjä nauhureita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.