Mie hitoksee romahan

Suuren kysynnän vuoksi järki on päässyt loppumaan.

Ajelemme pitkiä matoja marketteihin shoppailemaan, mutta lääkärin pitää olla nurkan takana ja pikkukaupan kaiken varalta, jos sattuu hiiva unohtumaan.

Ostamme verkkokaupasta, mutta nurisemme tyhjien näyteikkunoiden ankeuttamaa kylätietä. Asioimme verkkopankissa, luemme lehdet netissä ja lähetämme kirjeet sähköpostissa, mutta on se niin väärin, kun pankki lähtee ja Itella irtisanoo.

Ja entäs Rautaruukki! Viimeinen jämerä linnake myydään ruotsalaisille. Ei mitään häpyä. Mutta ylpeyttä ei voi syödä. Kotimainen omistus ei turvaa työpaikkoja, jos bisnes ei kannata.

Puren mieluummin jäistä lanttua kuin kuuntelen tätä jatkuvaa marmatusta ja valitusta, kun mikään ei käy kenellekään milloinkaan.

Tosin jäistä lanttua ei pidä halveksia. Sillä moni pysyi sota-aikana hengissä.

Napina narisee kuin pakkanen saappaan alla. Ei saa olla hapan mutta ei intohimoinenkaan. Kenttä huutaa tekoja, mutta sitten kun niitä tehdään, tehdään vääriä tai väärin tai ainakin tekijä on väärä. Jos valmistellaan huolella, salaillaan, ja jos vihelletään vähän alkua, revitään jo suunnitelma.

Kansaa sivistetään kieli poskessa. Viedään historian opetus ja kaunokirjoituskin. Peukalollako painan allekirjoituksen vai puumerkillä?

Kun fantastinen Katainen kaipaa intohimoa ja innovaatioita, hän on naurettava. Urpilaisen unelmaa tytötellään ja Himasella pyyhitään pöytää. Mutta kun Sipilä sanoo, että kestävyysvaje on ihmisen kokoinen urakka, kunhan saadaan hyvät ajatukset kasvu-uralle ja ihmiset intohimon alueelle, tulee turvallinen olo. Insinööri niin tietää.

Kun Sipilä vetää autotallistaan kakkaran ja kesämuistoista uimaan oppineen pojanpoikansa, joka kysyy iskältä, mitä nyt pittää tehä, että pokkaaleja alakaa tulla, kansa tuulettaa.

Vielä kun saadaan mummot ja koirat kehiin, Suomi voittaa.

Kakkara ja pokkaali ovat niin konkretiaa, vaikka kukaan ei ymmärrä miten ne mihinkään liittyvät.

Toimittajatkaan eivät muista innostukseltaan kysyä, mitä se Sipilän peiliin katsominen ja politiikan uudistaminen tarkoittaa. Tai ketterä, kokeileva yhteiskunta.

Mie romahan.

Romahan mie siitäkin, että lobbauksesta on tehty synti. Kansanedustajat pitävät oikein lobbauspäiväkirjaa A-studion pyynnöstä. Että kuka kävi eduskunnassa, mitä supatti ja oli vailla.

Kaikenlaista tietoa ja ajattelua ja kokemusta pitäisi pikemminkin kantaa eduskuntaan kuin estää sen pääsy sinne. Kaikkein vaarallisinhan on se, jonka pää on täynnä ehdottomuuksia. Ajatella, jos olisi paljon intohimoa ja paljon tyhmyyttä!

Miten niin olisi?

Ei kai kukaan kuvittele äänestämäänsä edustajaa niin typeräksi, että se uskoo ketä tahansa kauppahutsua, joka käy korvaan supsuttamaan. Ja jos uskoo, miten ihmeessä on sellaista äänestänyt.

Jos eduskunnasta tehdään lobbausvapaa vyöhyke, A-studioko valvoo ympäri vuorokauden, ettei edustajan ymmärrystä kaapata pubin pisuaarilla, Siwan nurkalla, taksissa, torilla, puhelimessa, vuoteessa…

Harva edustaja ajattelun avartamisesta on maitohapoille mennyt. Äänten menettämisen pelosta enemmänkin.

Globaalissa markkinataloudessa pienen ihmisen kynnet eivät pidä kuin pienissä asioissa. Isoja, monimutkaisia asioita ja suuria summia on vaikea käsittää. Ihan sama, mikä joku BKT on, kuntakoko tai sote-malli, mutta jos velkaa on, työtä ei ja jääkaappi on tyhjä, kyllä se panee huutamaan.

Pelottavinta on, että jokainen huutaa yksinään. Joukkoja ei ole eikä yhteisiä kokemuksia. Joskus yhteinen kokemus oli jumalanpalvelus kotikirkossa. Sitten tulivat puoli yhdeksän uutiset televisioon, Linnan juhlat ja Putous.

Antsku on kuulemma parasta, mitä Imatralle on pitkiin aikoihin tapahtunut. Meillä on taas uusi ilmiö, legenda ja ikoni.

Ennen legendaksi pääsi vain harva ja hitaasti ja ikoniksi ei ollenkaan. Nyt kaikki tapahtuu maallisella meganopeudella. Eikä siihen tarvita kuin televisio, yksi loistava näyttelijätyö ja puolitoista miljoonaa katsojaa. Pasila, Porilaisten marssi!

Ja jos Antsku ei pääse eduskuntaan, mie hitoksee romahan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kehu kääntyy itseään vastaan

Kolumni: ”Totuus astuu vallan alle, vääntyy ja katkeaa”

Kolumni: Sademetsäpalot uhkaavat koko maapalloa

Kolumni: Hevosurheilu on sitkeiden ihmisten laji

Kolumni: Wowittajan paluu

WoWittajan odotettu paluu

Kolumni: Kuka tekisi fiktio-Docventuresin?

Kolumni: Typerät ideat ovat uusiutuva luonnonvara

Kolumni: Aasialaiset uskovat yksilön vastuuseen

Kolumni: Trump mokasi mahdollisuutensa napapiirillä turvauduttuaan tyypilliseen pikkumaisuuteensa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.