Miehet, jotka pelkäävät naisia

Saksalainen metallimusiikin ikoni Udo Dirkschneider, 63, esiintyi viikko sitten yhtyeineen Tanssisali Lutakossa. Loppuunmyydyssä klubissa oli silmämääräisesti arvioiden 500 miestä ja 40 naista. Tungoksessa tuli kirjaimellisesti sellainen olo, että nyt ollaan vertaisryhmän syleilyssä. Sali oli täynnä nelikymppisiä, teinivuosiensa heavyklassikoita kuulemaan tulleita äijänkörmyjä.

Lutakossa me peruspetterit riivimme äristen arjen kahleet yltämme ja päästimme muutamaksi tunniksi sydämissämme vaalimamme ikuiset teinipojat valtaan. Lattia tärisi ja ilma höyrysi, kun möyrysimme mullikuorona palosireeninkin lauluäänellään varjoonsa jättävän Dirkcschneiderin käskyttämänä. Balls To The Walls, pallit seinille, kuten eräässä illan aikana kuullussa ikivihreässä ärjyttiin. Ja mehän pistettiin.

Tuon voimaannuttavan miesten illan tunnelma viipyi mielessä vielä pitkään jälkikäteen. Tiedä sitten, sainko testosteronista yliannostuksen, mutta huomasin seuraavina päivinä miettiväni usein miehisyyttä ja sukupuolen merkitystä. Semminkin kun tiistaina vietettiin vielä naistenpäivää.

Tehtäköön heti selväksi: kannatan, tietenkin, täydellistä tasa-arvoa. Sovinismi kuuluu tunkkaiseen menneisyyteen: olemme kaikki ihmisiä ja samanarvoisia.

En ymmärrä niitä itkijäukkoja, jotka valittavat suomalaisen nyky-yhteiskunnan sortavan miehiä. Meillä peniksen roikottajilla on edelleen yliedustus valtakunnan ylimmillä johtajanpalleilla, olipa kyse sitten taloudesta tai politiikasta.

Suomessa ylpeillään usein siitä, kuinka täällä annettiin naisille ensimmäisenä Euroopassa äänioikeus vuonna 1906. Maailman maistakin olimme kolmas naiset vaaliuurnille päästänyt valtio. Minusta voisi enemmin kysyä, että miksi vasta 1906? Naisilla on ollut oikeus äänestää Suomessa vasta reilut sata vuotta.

Miehet ja naiset ovat erilaisia, se on toki selvää. Urokset pääsevät elämänsä läpi paljon helpommin. Miettikää nyt: ei kuukautisia, ei tarvitse synnyttää lapsia, ei korkokenkiä. Hormonaaliset myllerryksetkin ohittavat ikääntyvän miehen aika kaukaa vaihdevuodet läpikäyvään naiseen verrattuna.

Kun naisten vapaaehtoista asepalvelusta toissavuosikymmenellä alettiin sorvata, vastustin sitä aluksi äänekkäästi. Ihan vain siksi, että olin itse tuolloin armeijassa ja samanikäisen naisen intissä komentamaksi joutuminen olisi tuntunut parikymppisenä pällinaamana todella nöyryyttävältä.

Myöhemmin olen perspektiivin laajenemisen ansiosta muuttanut kantani täysin. Jos nainen täyttää fyysiset edellytykset asepalvelukselle, niin antaa palaa vaan.

Vaikka olen elänyt parisuhteessa saman naisen kanssa jo lähes 24 vuotta, ei se tee minua miesten ja naisten välisten suhteiden asiantuntijaksi. En voi edelleenkään sanoa tietäväni, millaisia naiset ovat. Minulla on kyllä jo melko hyvä käsitys siitä, minkälainen nainen minun naiseni on. Siksi palvon maata jota hän kävelee.

Ei minulla ole sen enempää asiantuntemusta miehuuden kuvailemiseen. Siitäkin minulla on lähinnä oma kokemukseni.

Sen minä sentään tiedän, miksi kutsutaan miestä, joka pelkää vapaita, menestyviä ja voimakkaita naisia.

Vässykäksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.