Miehet jotka puhuvat tunteista

Muistan yhä sen kihelmöivän tunteen, kun 20 vuotta sitten tajusin, että naisille kannattaa puhua tunteista. Vaikken yhtään ymmärtänyt naisia, jotka valittivat miehistä, jotka eivät yhtään ymmärrä heitä, ymmärsin sen, että pitää kumpuilevasti kertoa ymmärtävänsä.

Päähäni syttyi lamppu. Samanlainen kuin sille riisitautiselle luolamiehelle, joka jätettiin jääkaudella kohentamaan naisille tulta muiden miesten lähtiessä mammutinmetsästykseen.

Evoluutio ei tullut yksin. Tunnepadot murtuivat ja vetskarit avautuivat, kun tuhannet ikätoverini tajusivat uuden aikakauden vaatimukset. Tunteista puhumisesta tuli sukupolveni miehille peruskauraa.

Nuoret miehet oppivat erittelemään fiiliksiään tuhansista näkökulmista. Kun kaveri kysäisi kuulumiset, sielun syväemootiot ja parisuhdeanalyysit napsahtivat kuin apteekin hyllyltä.

Hommahan karkasi tietenkin aivan reisille. Kohta parisuhdeterapiat tulvivat miesten vuolaista tunnevirroista. Tunsin lopun aikojen lähestyvän vuosisadan viimeisenä juhannusyönä kuunnellessani kaverini jorisevan tyttöystävälleen kuusi tuntia parisuhteen vaikeudesta.

Uudella vuosituhannella syntyikin naisten vastarintaliike. Miehet eivät enää ennättäneet luritukseltaan pussata ja kouria. Naiset saivat tunteista puputtavista miehistä tarpeekseen ja vaativat suoraa toimintaa.

Miehen elämä on raakaa kuin Raatteen tiellä. Ei auttanut itkeä, että koettakaa nyt päättää, mitä oikein haluatte. Tunnekylmyyteen oli vain mukauduttava, mikäli halusi roikkua parisuhdepelissä mukana. Tuulen suunta on taas kääntynyt.

Paperin ja puhelimien valmistuksen romahdettua tunnepuheesta on tullut Suomen suurin teollisuudenala. Viihdeteollisuus vaatii yhä suurempia tunnekuohuja myllyynsä. Yhtään tanssi- ja lauluohjelmaa ei saada vietyä läpi ilman kasvu- ja kiusaamistarinaa sekä itkunpyrskähdyksiä.

Joka kodin juhatapiotkin avaavat sielunsa kakistelematta. Nykymiehet ovat oman elämänsä paavoväyrysiä, jotka liikuttuvat sanoistaan ja hyvyydestään – ja tietysti isyydestään.

Kansantalous ajautui ongelmiin, kun tunteistaan puhuvat miehet lisääntyivät. Isyyttä vatvoessa töistäkään ei tule oikein mitään. Pallinsa kadottajat eivät ennätä piristää soittoruokaloiden liikevaihtoa, kun perjantai-iltaisin pitää vaimon kanssa niiskuttaa liikuttaville tv-elämyksille ja aamulla herätä teletapeille.

Ikätovereideni kanssa ruodimme jo miehen seuraavaa siirtymävaihetta. Siinä tunteilu muuttuu märsäykseksi. Kaksikymppisenä opiskelijana hihittelin vanhalle luennoitsijalle, joka liikuttui tutkimuskohteensa isänmaallisuudesta niin, että itkaisi kerran minuutissa.

Hymy hyytyy neljääkymmentä lähestyessä. Liikutus alkaa vaania joka kulman takana. Likellä on aika, jolloin V. A. Koskenniemen isänmaallisen värssyn kuuleminen vaihtuu naurusta niiskutukseksi.

Pahinta tunteista puhumisessa on se, että yleensä asiat eivät yhtään parane puhumalla. Jos sanoo miltä oikeasti tuntuu, siitä tulee vain turhaa riitaa. Aidoista tunteista vaikeneminen on kultaa ja avioliiton salaisuus.

Kirjoittaja on vapaa tutkija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.