Mieshiihdon seitsemän laihaa vuotta on kohta kärvistelty

Milloin suomalainen mieshiihtäjä on viimeksi voittanut maailmancupin osakilpailun?

Vastaus täytyy kaivaa lähes seitsemän vuoden takaa. Vuoden 2 000 joulukalenterista oli neljä luukkua avaamatta, kun Mika Myllylä suksi 30 kilometrin kilpailun ykköseksi Davosissa.

Milloin suomalainen mieshiihtäjä voittaa seuraavan kerran maailmancupin osakilpailun?

Luultavasti jo alkavana talvena. Ennusmerkit viittaavat siihen, että Lahden surullisissa MM-hiihdoista 2001 alkanut laihojen vuosien jakso on kohta kärvistelty.

Tulevaisuuden ennustaminen on aina vaikeaa, mutta se helpottuu, kun ottaa historian ja tilastot avuksi.

Ennen miesten joukkokäryä 2001 Suomi oli maailman toiseksi kovin hiihtomaa Norjan jälkeen. Vielä kaudella 1999-2000 suomalaismiehet nappasivat maailmancupissa 26 sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon. Voittoja noihin lukemiin sisältyi viisi, kakkossija yksi ja kolmossijoja niinikään yksi.

Lahden vuosi toi romahduksen. Kauden 2001 päätteeksi Suomen saldo oli enää 11 sijoitusta kymmenen parhaan joukossa. Luvuissa ovat mukana kauden aikana kärähtäneiden Myllylän ja Janne Immosen ennen Lahtea hiihtämät palkintopallisijat.

Aallonpohjassa Suomen miehet rypivät kaudella 2003-2004. Tuo talvi toi vain viisi sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon - eikä niistä yksikään ollut palkintopallisija. Maiden välisessä vertailussa Suomi oli vasta 13!

Sekä talvi 2005 että talvi 2006 kohensivat miesten osakkeita. Varsinkin 2005 oli jopa lievästi lupaava: Keijo Kurttila pääsi tuulettamaan kakkossijaa Göteborgin sprintissä maaliskuussa ja sinivalkoisten plakkariin kilahti seitsemän muuta sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon.

Talven 2006 saldoksi jäi taas seitsemän sijoitusta kymmenen parhaan joukossa. Palkintopallilla suomalaisia ei nähty, mutta Sami Jauhojärvi säväytti kahdesti 15 kilometrin kilpailuissa napattuaan sijat 4 ja 6.

Viime talvena Suomen miesten kuntokäyrä loikkasi iloisesti ylöspäin. Saaliiksi tuli 12 sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon. Niistä peräti puolet oli Jauhojärven käsialaa.

Virallisissa tilastoissa suomalainen mies, Keijo Kurttila, on vilkutellut viimeksi maailmancupin palkintopallilla maaliskuussa 2005.

Tosiasia on kuitenkin se, että Jauhojärvi pomppasi pallille viime loppiaisena Tour de Skin toiseksi viimeisessä osakilpailussa oltuaan kolmas 30 kilometrin massalähdössä.

Tour de Ski -sarjassa yksittäisistä osakilpailuista ei saa maailmancupin pisteitä, minkä vuoksi Jauhojärven kolmas sija ei ole "virallinen."

Se oli kuitenkin merkki siitä, ettei voitto ole enää kaukana. Jauhojärvi hävisi tuon osakilpailun voittaneelle Norjan Eldar Rönningille vaivaiset 1,6 sekuntia 30 kilometrin matkalla.

Harjoittelunsa äärimmilleen kiristänyt Jauhojärvi, 26, voi hyvinkin olla se mies, joka palauttaa Suomen miehet voittokantaan maailmancupin hiihtoladuilla. Hän päätti viime kauden komeasti viidenteen sijaan Holmenkollenin perinteisellä kuninkuusmatkalla.

Hiihtokauden avauksessa Düsseldorfissa tänä viikonloppuna Jauhojärveä ei vielä nähdä. Hänen kautensa alkaa vasta kuukauden kuluttua, kun maailmancupin normaalimatkojen kilpailut käynnistyvät Norjassa ja siitä viikon kuluttua Kuusamossa.

Düsseldorf saattaa ilman Jauhojärveäkin olla Suomen miehille totuttua mieluisampi kilpailu. Hyviä tai jopa erinomaisia tuloksia voi odottaa muun muassa nuorten MM-mitaleita viime talvena hiihtäneiltä Matias Strandvallilta ja Martti Jylhältä.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.