Miksi Raja 1918 ei kilpaile parhaan kotimaisen elokuvan Jussista?

Elokuvaohjaaja Lauri Törhönen (s. 1947) ei ole koskaan ollut kriitikkojen suosikkipoika. Törhönen on pyrkinyt tekemään monen lajityypin elokuvaa, mutta aina lopulta aika laihoin lopputuloksin.

Törhönen on elokuvan tekemisessä korostanut aina ammattilaisuutta, ryhmätyön merkitystä ja teknisesti siistiä jälkeä. Hän on ajanut suomalaisen elokuvan "kansainvälistymisen" asiaa.

Törhösen esikoisohjaus, Palava enkeli vuodelta 1984, oli melko ulkokohtainen yritys psykologiseksi mielisairaalakuvaukseksi. Se on kuitenkin Törhösen filmografiassa yksi kiinnostavimmista ja herkimmistä elokuvista. Pääroolissa oli mannekiinina aiemmin tunnettu Riitta Viiperi, joka sai paljon negatiivista kritiikkiä osakseen. Suoritus oli kuitenkin mainettaan parempi.

Sen jälkeen Törhönen ohjasi kauhean kliseemäiset ja puuduttavat elokuvat, juppi-tarinan Insiders (1986) ja poliittisen satiirin Riisuminen (1987). Sitten tulivat huonoin Antti Tuuri -filmatisointi, Amerikan raitti (1990), ja Mikkelin panttivankidraamaa kuvaava persoonaton Kasvoton mies (1995). Vuonna 2000 Törhönen ohjasi Laila Hietamiehen romaanin pohjalta historiallisen draaman, Hylätyt talot, autiot pihat. Epookin ulkokohtaisuus oli siinä silmiinpistävä seikka.

Niinpä humoristinen ryhmä Lapinlahden linnut kehitteli 1990-luvulla sketsin, joka meni näin. Toinen lintu kysyi toiselta linnulta: "Sano yksi hyvä syy, miksen tekisi itsemurhaa?" Toinen lintu vastasi: "Lauri Törhönen on lopettanut elokuvien tekemisen!"

Nyt tämä Lintujen sketsi ei ole enää ajankohtainen. Lauri Törhösen ohjaama elokuva Raja 1918 on viime vuoden paras kotimainen draamaelokuva, vaikka se ei kilpailekaan parhaan elokuvan Jussista eikä Törhönen parhaan ohjaajan tittelistä. Törhösen korostama ryhmätyön merkitys on Raja 1918 -elokuvan kohdalla ollut varmasti poikkeuksellisen suuri. Sen lopputulos kyllä osoittaa.

Toisen katsomiskerran jälkeen kiinnittyy huomio elokuvan rytmiin, etevän Kimmo Kohtamäen leikkaukseen ja monipuoliseen ja ytimekkääseen kuvaukseen ( Esa Vuorinen). Vuorisen suodatetuissa joukkokohtauskuvissa on draamallista tenhoa ja ilmaisuvoimaa, mikä on hyvä kontrasti elokuvan kirkkaimmille ja selkeämmille lähikuville. Tärkeä näkökohta Törhösen elokuvan onnistumisen kannalta on myös Jörn Donnerin alkuperäisaiheen tarkka historiallinen dokumentointi.

Sitä paitsi Törhösen elokuvan historiallinen aihe, valkoisen ja punaisen idealismin romahtamisen teema, on äärimmäisen kiintoisa, ja tarjoaa uutta näkökulmaa kansalaisodan kuvauksiin kotimaisessa elokuvassa. Historiallinen melodraama ei ole mikään helppo laji, mutta nyt Lauri Törhönen on onnistunut siinä erinomaisella ja viihdyttävällä tavalla.

Kirjoittaja on kriitikko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.