Miksi introvertti ei viihdytä?

Vain elämää -ohjelmasarjan yhdeksäs kausi ei ole kerännyt viihdemediassa kehuja. Sarjan artistivalintoja on haukuttu aina, mutta tällä kertaa kritiikki on kohdistunut myös siihen, kuinka he keskustelevat.

Esimerkiksi Iltalehden mukaan Vain elämää on menettänyt otteensa, koska ”tunnelma Satulinnassa on ollut poikkeuksellisen vaivaantunut”. Lehden mielestä heittäytyjäluonteet puuttuvat, eikä tuntemattomien ihmisten jähmeä tutustumisvaihe ole hyvää tv-viihdettä.

Olen täysin eri mieltä. Minusta käynnissä on kaikkien aikojen paras Vain elämää.

On totta, että tälle kaudelle on valikoitunut rauhallisia, hiljaisia ja toisilleen tilaa antavia keskustelijoita.

Mutta onko siinä jotain vikaa? Minusta introverttien rupattelu on ihanaa vaihtelua tunteisiinsa pakahtuvien draamakuninkaiden ja -kuningatarten jälkeen. Kerrankin epäuskottava nyyhkiminen ja päälleliimatut kohupaljastukset ovat jääneet vähiin. Lisäksi olen aina nauttinut hitaasti lämpenevien keskustelujen tarkkailemisesta. Niissä on jotain perisuomalaisen aitoa.

Katsojalukujen perusteella kuulun kuitenkin vähemmistöön. Vain elämää on kerännyt avausjakson 908 000 katsojan jälkeen jatkuvasti pienempiä yleisöjä. Aiemmin jopa miljoonan katsojan keskikatsojamääriä tavoittanut ohjelma on jumahtanut nyt puolen miljoonan tuntumaan.

Eli opiksi Vain elämää -tuotannolle: rauhallinen keskustelu ei suurta yleisöä viihdytä. Viihdetaiteilijan pitää olla räiskyvä ekstrovertti!

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .