Miksi koira syö heinää?

K OIRANOMISTAJISTA suuri osa tietää, mitä palstanpitäjää lähestynyt lukija tarkoitti puhuessaan heinää himoitsevasta koirastaan. Joskus koiralla tuntuu olevan suorastaan pakottava tarve päästä niityn reunaan heinäapajille. Mutta mistä ihmeestä tuo halu johtuu? Eikös koira ole lihansyöjä?

Lihansyöjä kyllä. Mutta koiran tapoihin kuuluu syödä saaliseläimeltään myös vatsalaukun sisältö. Näin se saa käyttöönsä tiettyjä kasvien sisältämiä ravintoaineita jo osittain sulaneessa muodossa. Koira ei siis ole täydellinen lihansyöjä, vaan sen luonnolliseen ruokaympyrään kuuluu myös vaikkapa marjoja, siemeniä ja kasviksia. Ja heiniäkin.

Koirien heinänsyönnistä tehtiin pari vuotta sitten tutkimus Kalifornian yliopiston eläinlääketieteen tutkijoiden toimesta. Tutkijat totesivat, että tapa on hyvin yleinen koirien keskuudessa.

Tutkimukseen osallistuneista liki 80 prosenttia kertoi koiransa syövän joskus heinää. Noin joka viides koira oksensi tai oli huonovointinen heinänsyönnin jälkeen. Nuoret koirat olivat keskimäärin innokkaampia heinänmaisteiljoita kuin vanhemmat.

KOIRAN ESI-ISÄLLÄ sudella heinänsyönti on normaaliksi tunnistettu tapa, joka liittyy ruoansulatukseen. Lihansyöjänä suden ruoansulatus on niin nopea ja tehokas, että ulostemassaa ei kerry paksusuoleen riittävästi. Heinää syömällä susi ikään kuin täyttää suoltaan ja saa sen avulla tarpeensa tehtyä. Jos näin ei kävisi, voisi seurauksena olla joko bakteerien aiheuttamia suolistotulehduksia tai ulostamisvaikeuksia.

On myös väitetty, että susien heinänsyönti ehkäisisi loisten jäämistä elimistöön. Heinät saattavat myös auttaa luunpalojen poistumista suolistosta.

Suden heinänsyöminen on vaistomainen toiminta, joka on todennäköisesti myös koiran geeneissä. Suden ja koiran ruoansulatuksessa on myös heinän- ja kasvisten syömistä tukeva ero. Koira nimittäin pystyy sulattamaan ja hyödyntämään elimistössään myös pienen määrän tietynlaisia kasviperäisiä hiilihydraatteja.

Joskus heinänsyöntiä edeltää tai sitä seuraa pahoinvointia. Koiran ruoansulatuskanavasta voi kuulua kurisevaa ääntä ja lemmikki voi olla levoton. Ruokakaan ei maistu. On oletettavaa, että tällöin koiralla on huono olo. Heinää syömällä se saattaa yrittää parantaa oloaan.

Toisinaan taas heinänsyönti menee liiallisuuksiin. Sen ruoansulatuskanava ei pysty ottamaan vastaan syötyä heinämäärää ja koira oksentaa.

HEINÄN SYÖMINEN pienissä määrin ei ole sille vaarallista, vaikka koira sitten oksentaisikin heinänkorret. Ollakin, että olohuoneen matolla vihertävä oksennus ei ole mukava yllätys. Verta sisältävä oksennus on huolen aihe.

Jos viherpiipertely on jokapäiväinen tapa ja heinämäärät luonnottoman suuria, kannattaa miettiä koiran ruokavaliota uudemman kerran. Onko ravinto liian nopeasti sulavaa tai muutoin epäsopivaa? Tapahtuuko ruokinta koiralle sopivin väliajoin?

Jäykät ja terävät heinänkorret voivat vahingoittaa koiran vatsalaukkua tai suolistoa ja aiheuttaa sinne tulehduksen. On myös mahdollista, että heinänsyöntiin kannustava outo olo vatsassa johtuu todellisesta sairaudesta tai ruoansulatuksen ongelmasta. Usein toistuvat vatsavaivat tulee selvittää eläinlääkärin avulla.

Lemmikit-palsta ilmestyy joka toinen keskiviikko. Kysymyksiä ja ideoita voi lähettää osoitteeseen reetta.mikkola@keskisuomalainen.fi.