Minä en muuten halaa

Suomalaiset ovat tarkkoja rajoistaan. He tietävät tasan tarkkaan, missä oman henkilökohtaisen minä-tontin rajat menevät ja sille tontille ei ole muilla tulemista. He kättelevät tuttavaa nopeasti ja siirtyvät sen jälkeen takavasemmalle omien kuusiaitojensa taakse, josta voi keskustella huutamalla eikä tarvitse olla liian lähellä.

Jos nähdään pitkästä aikaa, saatetaan jopa taputtaa isällisesti selkään, että tervepä terve, mutta taas vetäydytään omalle pikku pihalle käsittelemään kuulumiset loppuun. Näin ainakin siellä, mistä minä olen kotoisin.

 

Kun sitä sitten lähtee isoon maailmaan, tulee vastaan ilkeitä eteläeurooppalaisia, jotka puhkaisevat oman rakkaan kuplan tulemalla poskisuudelmineen ja avoimine syleineen aivan liian lähelle.

Monet kerrat olen aiheuttanut pahennusta vetäytymällä taaksepäin, kun joku ventovieras tulee ylitsepursuavan tuttavallisena pussailemaan. Ja sitten minä olen se epäkohtelias, vaikka minun näkökulmastani on vähintään yhtä epäkohteliasta tulla nostamaan koipea toisen ikiomalle reviirille, vielä naaman viereen.

 

Viime vuosina olen pistänyt kauhulla merkille, että tämä halailu-kulttuuri on levinnyt myös nykyiseen kotikaupunkiini Jyväskylään. Vaikka asuttaisiin samassa kaupungissa ja nähtäisiin usein, sitä ollaan aina toista vastassa kädet levällään. Myös minun VR:n kivimiestä muistuttava ruhoni kaapataan syleilyyn aivan liian usein, vaikka useimmiten onnistun välttämään halaamista viimeiseen asti. Monet tuttavani tietävät, ettei minua kannata halailla, jollei halua jäykkää, isällistä taputusta selkään ja se sopii minulle paremmin kuin hyvin.

 

Vasta viime viikolla sain kuulla, että selkään taputtaminen halaamisen yhteydessä viestii negatiivisia asioita. Se kertoo kuulemma siitä, että taputuksen kohteena oleva ihminen on jotenkin säälittävä tai vastenmielinen eikä taputtaja oikeastaan edes haluaisi halata kyseistä ihmistä.

Ja minä kun luulin, että taputtaminen on mukavan tuttavallinen ja ystävällinen ele ja olen tehnyt sitä kaikki nämä vuodet. Pitää kuulemma puristaa, mutta ei liian lujaa. Ja kasvoille ei saa levittää sellaista ilmettä, kuin olisi juuri nähnyt kuolleen harakan. Paljon on vielä opittavaa, jos haluaa kehkeytyä mestarihalaajaksi.

 

Tänä viikonloppuna on varmasti halattu taas suomalaiseen makuun aivan tarpeeksi. Kyllä sen silloin ymmärtääkin, kun joku on saavuttanut valkolakin tai ammatin, tai ylipäätään jotain. Myös urheilutapahtumissa halailu käy päinsä, etenkin silloin kun on kyse onnistumisista tai voitoista.

Mutta halata nyt sitten postissa tai kellosepän liikkeessä ihan vain huvin vuoksi! Kyllä siinä vedetään jo kuusiaitaa matalaksi sellaisella vehkeellä, ettei se enää takaisin kasva.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.