Minä olen Portugali

Eletään 2000-luvun alkuvuosia. Talous kasvaa ja IT-kupla paisuu. Maan kärkipaikoilla jyrähtelevät Lipponen ja Niinistö.

Pienellä keskipohjalaispaikkakunnalla lukiolaispoika saa opiskelujen oheen työtä keilahallista. Illat ja viikonloput vierähtävät siellä.

Palkasta menee ensimmäisen kerran veroa. Pitääkö vähistään antaa vielä muillekin? On näitä kaiken maailman kuluja, kotona asuva nuori mies tuhahtaa.

Tulee armeija ja siihen päälle puolen vuoden pesti Kajaanissa valtion leivissä. Palkka on kohtuullinen ja asunto halpa.

Välillä tili lipsahtaa miinukselle. Onneksi on kavereita, jotka lainaavat seuraavaan tilipäivään saakka. Äitikin avustaa ensi askelia itsenäiseen elämään ottavaa nuorukaista.

HYPÄTÄÄN TOVI eteenpäin. Kaupunki on vaihtunut isompaan, asunto parempaan ja pankkikortti luottokorttiin. Jyväskylästä on löytynyt töitä puhelinmyyjänä.

Nuori mies pärjää kohtuullisen mukavasti, mutta provisiopalkka hieman huolettaa. Ansiot heittelevät rajusti kuukausittain. Työpaikalla painaa tulos tai ulos -mentaliteetti.

Parissa vuodessa nuori mies kypsyy ja sanoo itsensä irti. Loppuelämä ei sentään ollut siinä.

Hetki työttömyyttä, sitten harjoitteluun paikalliseen sanomalehteen.

Nuoresta miehestä kai pidetään, sillä kohta kirjoittamisesta maksetaan oikeaa palkkaakin. Siitä hän oli aina haaveillut.

VUODET VIERIVÄT. Tulee nettipokeribuumi.

Illat vaihtuvat öiksi, yöt aamuiksi. Tunnit vuorokausiksi ja vuorokaudet viikoiksi. Väsyttää.

Aallonharjalla velat käyvät hetken lähellä nollaa.

Mutta elämästä on tullut pelkkiä numeroita. Pian menestys tyssää. Enää ei jaksa yrittää. Pelit päättyvät.

Luottokorttilasku on taas tapissa, luottorajaa nostettu parikin kertaa. Onneksi palkalla pärjää, vaikka säästöön ei mitään jääkään.

MAAILMANLAAJUINEN talouskriisi iskee. Moni kaatuu, valtioitakin joutuu vaikeuksiin.

Samaan aikaan yliopisto-opinnot aloittanut nuori mies on välietapilla: entinen elämä ei voi jatkua. Opintotuki ei riitä menoihin. Töissä on käytävä, mutta ei opintojen kustannuksella.

Kulukuuri olisi tarpeen.

Kreikan kupla puhkeaa, koska talouden rakenteista löytyy liikaa hämäryyksiä. Korruptio rehottaa ja harmaa talous vie järjettömästi verotuloja. Jostain on pakko leikata.

Sitten tulee Portugalin vuoro. Moni muukin on liipaisimella.

BUDJETIN TEKEMINEN on helppoa, eikö niin? Pitää vain huolehtia, että menot eivät ylitä tuloja, ja noudattaa suunnitelmaa.

Nuori mies on jo pitkään elänyt yli varojensa. Opintotukiakin pitää palauttaa ja opintolainaa ottaa. Kierre on tympeä.

Muita ihmisiä ei voi syyttää. Ei kukaan käskenyt lounastaa joka päivä ulkona tai vaatinut lähtemään neljä kertaa muutamassa kuukaudessa ulkomaille.

Mitä nuori mies sitten haluaa?

Sitä, että lainahanat pysyvät auki, elämä ranttalina ja maailma avoimena?

Vai sitäkö, että joku panee stopin? Nyt riittää, tuossa on kuukausiraha, enempää ei tipu.

Raha-asiat painavat, mutta ei nuori mies silti ole huono-osainen. Päinvastoin. Töitä riittäisi niin paljon kuin vain jaksaisi tehdä. Asennemuutoksella raha-asiat saisi haltuun. Turvaverkko ympärillä ei edes mahdollistaisi konkurssia.

TALOUS ON yksinkertainen mutta samalla mahdottoman monimutkainen asia. Jos rahaa saa, niin kukapa sitä ei ottaisi vastaan? Vaikka sitten velaksi. Joskus on pakkorako.

Mitähän Portugalissa juuri nyt ajatellaan? Entä mitä pohtii nuori mies?

Nuori mies olen minä. Ja minä olen Portugali.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen taloustoimittaja.