Minä olen koulukiusaaja

Lits-läts. Kourassa lämmitetty voinappi läsähtää Mikon naamaan yläasteen ruokalassa. Kiusaaja hieroo voita ensin poskiin, sitten otsaan ja lopuksi hiuksiin. Pilottitakkisten kovisten porukka höhöttelee taustalla, kun Mikko painaa voimattomana päänsä hartioiden väliin. Iltapäivän koulutunneilla Mikko haisee rasvalta ja hänen hiuksensa sojottavat sinne tänne.

Minä katselen näytöstä hiljaa ja alistuneena.

Mikko on minun kaverini. Ei mikään läheisin ystävä, mutta kaveri kuitenkin.

Tiedän, että Mikkoa kohdellaan väärin, mutta en tee elettäkään puolustaakseni häntä. Olen aina ollut fyysisesti heikko, joten tilannearvio syntyy nopeasti. Mitä se auttaisi, jos minä ottaisin turpaani.

Suomessa on kohistu viime aikoina Luokkakokous-elokuvasta, joka esittää vanhojen koulukavereiden kohtaamisen kepeänä hassutteluna.

Samaan maailmaan sijoittuu myös marraskuussa Suomessa julkaistu Luokkajuhla, joka valittiin viime vuonna Ruotsin parhaaksi elokuvaksi. Anna Odellin ohjaama ja käsikirjoittama Luokkajuhla on kaikkea sitä, mitä Luokkakokous ei ole: vakava, koskettava ja ajatuksia herättävä. Odell käsittelee omia kokemuksiaan koulukiusaamisesta tavalla, joka saa kaltaiseni yläasteen pihojen pelkurin myöntämään, että minäkin olin koulukiusaaja. Minä annoin sen tapahtua.

Vain harva puolustaa kiusattua

Martin Luther King on sanonut, että pahinta ei ole pahojen pahuus vaan hyvien hiljaisuus. Ajatus konkretisoituu tälläkin hetkellä lukemattomissa kouluissa ympäri Suomen. Kiusaajien ilkeydet voivat jatkua niin pitkään kuin sivulliset hymisevät hiljaa paikallaan. Niin kuin he yleensä tekevät.

Turun yliopiston psykologian professorin Christina Salmivallin tutkimusten mukaan harvempi kuin joka viides koululaisista puolustaa kiusattua luokkatoveriaan. Mahdollisuus auttamiseen tarjoutuu sen sijaan miltei kaikille, sillä vuoden 2013 Kouluterveyskyselyn mukaan noin neljäsosa peruskoululaisista kokee, että häntä on kiusattu tämän lukukauden aikana. Kiusaamiseen osallistuu puolestaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton selvitysten mukaan jopa kolmannes oppilaista. Lukuun on ynnätty kiusaajat, heidän apurinsa sekä kannustavat sivustakatsojat.

Eli anteeksi vain arvon lukija. Tilastojen perusteella on suuri mahdollisuus sille, että sinäkin olet koulukiusaaja.

Jossittelu on ruvennut vaivaamaan Luokkajuhlan näkemisen jälkeen.

Ei liene psyykkisesti rakentavaa vatvoa yli 20 vuoden takaisia tapahtumia, mutta minkäs teet. Ehkä ei sittenkään olisi ollut niin vaarallista ottaa turpaan kiusattujen takia. Tuntuu pahalta myöntää itselleen, kuinka vahvasti huoli omasta suosiosta ohjasi pikku-Heikin toimintaa. Muistan olleeni aidosti helpottunut siitä, että se oli joku muu, joka sai voinapin naamaansa, teljettiin kaappiin välitunniksi tai pakotettiin ostamaan kondomeita koviksille.

Taustatieto lieventää muistojen kivuliaisuutta. Kiusatun puolustamista väitöskirjassaan tutkinut psykologian tohtori Virpi Pöyhönen kuvailee puolustajia oppilaiksi, jotka ymmärtävät kiusatun tunteita ja kokevat pystyvänsä puolustamaan heitä. Lisäksi puolustajia pidetään joko mukavina tai suosittuina tyyppeinä.

Itse en ollut erityisen suosittu tai pystyvä, joten olisi ollut poikkeuksellista, jos olisin rynnännyt puolustamaan Mikkoa. Etenkin, kun yhteisön suhde kiusaamiseen oli melko välinpitämätön. Pöyhösen tutkimuksessa selvisi, että kiusatun puolustamiseen vaikuttavat yksilön kokemuksen lisäksi vahvasti myös luokkaryhmän yhteiset normit.

Kiusaaminen vähenee selvästi

Suunta on onneksi oikea. Koulukiusaaminen on kääntynyt Suomessa selvään laskuun.

Kiusaamisen vastaisen KiVa Koulu -hankkeen vaikuttavuustutkimukset ovat vaikuttavaa luettavaa, sillä toistuvasti kiusaavien osuus on vuosina 2009–14 pudonnut yli kolmanneksella 11,3 prosentista 6,7:ään. Samalla kiusattujen määrä on vähentynyt 16,5 prosentista 12,8:aan. Tutkimuksessa on mukana keskimäärin 1 500 KiVa-hankkeeseen sitoutunutta koulua per vuosi.

Kehitys perustuu ilmapiirin muutokseen. Kiusaaminen on ollut tutkimusten mukaan yksi tapa saavuttaa hyvä asema ryhmässä, joten kouluyhteisöjen asenteita on pitänyt muokata. Pöyhösen mukaan kiusaaminen vähenee, kun kiusaajalta viedään yleisö ja hänen toiminnallaan tavoittelemat palkinnot.

Tavallaan vastuu Mikon kohtelusta oli kaikilla ruokalan läsnäolijoilla. Opettajilla ja oppilailla, pojilla ja tytöillä. Olisihan se kuvankaunis Johannakin voinut olla kikattelematta.

Kannattaako kiusaajat kohdata?

Luokkajuhla pakotti pohtimaan hiljaisten hyväksyjien vastuun lisäksi sitä, kuinka toimia luokkakokouksessa.

Elokuvassa nähdään, kuinka aikoinaan rankasti koulukiusattu Odell saapuu luokkakokoukseen. Kun muut haluaisivat juhlia ja pitää hauskaa, ryhtyy Odell puhumaan kovaan ääneen omista koettelemuksistaan, mikä saa toiset vaivaantuneiksi.

Keskustelupalstojen perusteella moni suomalainen käy läpi samanlaisia tunteita. Ihmiset kyselevät toisiltaan, kannattaako kiusaajat kohdata aikuisena silmästä silmään. Voisiko luokkakokous olla jopa terapeuttinen kokemus?

Vastauksia on luonnollisesti yhtä monta kuin kysyjiäkin. Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkun koordinaattori Tina Holmberg-Kalenius korostaa kiusatun omaa kokemusta. Toisille kohtaaminen voi olla tarpeellinen ja jopa välttämätön, toisille turha tai liian kivulias. Jos toipumisprosessi on vielä pahasti kesken, ei ihminen Holmberg-Kaleniuksen mukaan yleensä kykene kohtaamaan kiusaajiaan. Hän neuvookin miettimään tarkasti, miltä ajatus kiusaa­jien tapaamisesta tuntuu.

Suomen mielenterveysseuran erikoispsykologi Maarit Lassander pitää puolestaan tärkeänä, että kiusattu valmistautuu luokkakokoukseen esimerkiksi mielikuvaharjoitteilla tai yhdessä terapeutin kanssa. Lassander arvioi, että kohtaaminen voi auttaa kiusattua pääsemään asioiden käsittelyssä eteenpäin, mutta pelkkä luokkakokouksessa käyminen ei vielä riitä. Samalla tarvitaan muutakin työskentelyä.

Lassander vinkkaa myös, että yläasteen kiusaajat eivät välttämättä näyttäydy enää luokkakokouksessa samanlaisina päälliköinä. Tutkimusten mukaan aggressiivinen käytös voi tuottaa ihailua kouluaikojen suljetussa kaveripiirissä mutta aiheuttaa myöhemmin ongelmia ihmissuhteissa, opinnoissa ja työllistymisessä.

Näin kävi meidänkin koulussamme. Mikko pyörittää nykyisin omaa yritystään, pilottitakkisten kovisten porukasta on sen sijaan kuulunut synkempiä tarinoita.

Mikon ja Johannan nimet on muutettu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.