Missä on Parkano?

Keuruun, Multian ja Mänttä-Vilppulan kuntarakenneselvitys on äreimmillään: selvittäjän kokoama perusmateriaali alkaa olla kasassa ja loppuraportti valmistumassa niin, että kolmen valtuuston yhteinen seminaari pääsee puimaan sitä 21.5.

Ensimmäiset todelliset ratkaisunpaikat ovat edessä kesäkuun alkupuolella, kun kunnallishallitukset tekevät esityksensä valtuustoille siitä, jatketaanko kuntaliitoksen vaiko vain laajenevan yhteistyön selvittelyä. Keuruulla tämä tapahtuu 8.6.

Asetelmat ovat muutoin ennallaan, mutta Mänttä-Vilppulan entistä syheröisemmiksi käyvät sote-kiemurat eivät tilannetta Keuruun ja Multian päässä varmaankaan helpota. Kun kävi selväksi, että Mänttä-Vilppulan todennäköinen sote-suunta on Parkano-vetoinen yhteistoiminta-alue, todettiin eräässä keuruulaisessa kahvipöydässä hyvin ykskantaan, että haluaisinpa nähdä sen keuruulaispoliitikon, jolla on pokkaa lähteä viemään meitä Parkanon yhteistoiminta-alueeseen. ”Emmehän me edes tiedä, missä Parkano on!”

Edessä on suuren ratkaisun paikka, mutta ainakaan toistaiseksi asia ei ole herättänyt kansalaisissa intohimoja. Maalis–huhtikuussa toteutettuun kuntalaiskyselyyn, jonka pyrkimyksenä oli kerätä selvitystyön pohjaksi tietoa siitä, mitä kansan syvät rivit ajattelevat niin oman kuntansa kuin selvitysalueen nykytilasta ja tulevaisuudestakin, jätettiin näet vain 308 vastausta. Pelkästään tämän kyselyn perusteella asia näyttäisi kiinnostavan siis vain vajaata kahta prosenttia alueen asukkaista.

Kuntalaiskyselyssä 20,1 prosenttia keuruulaisista oli sitä mieltä, että kunnan olisi syytä jatkaa nykyisellään, 4,5 prosenttia yhdistäisi Keuruun ja Mänttä-Vilppulan, 40,3 prosenttia Keuruun ja Multian ja 30,5 prosenttia kaikki kolme. Multialaisista kolmen kimppaa kannatti 12,0 ja mänttävilppulalaisista 38,3 prosenttia. Pelkästään Keuruun kanssa tehtävä liitos sai Multialla tuen 40,0 prosentilta.

Keuruulla tarkempi selvyys kansalaisten tunnoista saataneen 18.10. pidettävässä neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä, mikäli valtuusto sellaisen päättää suoda –  ja mikäli sellainen vielä tuolloin on tarpeen. Ja miksei soisi, onhan kyseessä niin iso asia, että päättäjien on hyvä tietää, mitä mieltä ihmiset siitä ovat. Jos selvä enemmistö puoltaa liitosta Mänttä-Vilppulan kanssa, niin mikäs siinä sitten, hynttyyt vain yhteen. Jos taas kansa sanoo ”ei”, valtuutetut voivat lähteä siitä, että tämähän oli vain neuvoa-antava kansanäänestys. Siksi en ymmärräkään kansanäänestysaloitteen eräillä tahoilla herättämää suunnatonta närkästystä.

Jos kolme kuntaa menisi yhteen, olisi Keuruun keskusta 60 prosentin mielestä uuden kaupungin hallinnollinen keskus. Mäntän keskusta sai 25 prosentin kannatuksen. Se, että puolet vastanneista ilmoitti kotipaikakseen Keuruun, näkyy erityisesti tässä. Mänttävilppulalaisista 52,3 prosenttia oli sitä mieltä, että Mäntässä keskuksen olla pitää.

Kaikista vastanneista 72 prosenttia kannatti ja 28 vastusti neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.