Missä on Suomen Silvio?

Petja

Savoila

Tänään valitaan Suomelle uutta presidenttiä. Jalkapallopiireissä Suomeen on haikailtu yhtä suurseuraa, joka jyräisi kansainvälisilläkin kentillä. Presidenttiehdokkaiden gallupkannatuksessa on ollut havaittavissa samanlaista havinaa: yksi on ollut ylitse muiden, loput taistelevat karsintapaikasta.

Jäyhään, mutta vaatimattomaan Härmään tuskin saadaan eurooppalaista suurmiestä tälläkään kertaa. Ehdokkaista ei löydy väistyneen Italian pääministerin, Silvio Berlusconin kaltaista playboy-mogulia, vaikka Timo Soini taitaakin kuolemattomat yhden lauseen heitot ja Paavo Väyrysen itseluottamus on vertaansa vailla.

Aikoinaan ex-missi-kansanedustaja Tanja Karpelan kanssa styylannyt, puolivallaton poikamies Sauli Niinistö olisi elkeillään hyvinkin saattanut nousta Ranskan premierin, Nicolas Sarkozyn kanssa samaan valtiomiesluokan pelimies-sarjaan, ellei olisi asettunut viime vuosinaan tylsästi pysyvään parisuhteeseen.

Olisi toki kiintoisaa spekuloida, että kuinka monesta ehdokkaasta olisi Vladimir Putinin kaltaiseksi, asioita kulisseissa yksinvaltaisesti junailevaksi suureksi johtajaksi, mutta Suomi on aivan liian läpinäkyvä ja demokraattinen maa tämän kaltaiseen poliittiseen kähmintään –  ellei sitten Urho Kekkosta saada pikapikaa kloonattua jollakin vallankumouksellisella tekniikalla Suojelupoliisin laboratoriossa.

Kenties Herlinit, Toivo Sukari, Vesa Keskinen ja Hjallis Harkimo voisivat yrittää junailla jonkinlaista oligarkiaa maahaan jo vaaleja 2018 ajatellen?

Koska suomalaisten kestosuosikkiehdokkaat Kirkkovene ja Aku Ankka tuskin tarttuvat tarjottuun virkaan tälläkään kertaa, on meidän tyytyminen johonkin näistä kahdeksasta harmaasta asianhoitajasta, joiden merkittävimmäksi rooliksi kansan kollektiivisessa tietoisuudessa on toimia nettikirjoittelijoiden sylkykuppina, kätellä ihmisiä etenkin itsenäisyyspäivänä sekä kinastella istumajärjestyksestä EU:n huippulounailla.

Kun tarjolla on näinkin järeän luokan poliittinen virka, ovat myös valinnan kriteerit kansalla tuttuun tapaan vaaditun asialliset, tietoon pohjautuvat sekä harkitut. Erinäisillä keskustelupalstoilla ihmiset ovat ilmoittaneet äänestyskriteereiksi muun muassa sen, että onko tai eikö ehdokas uskovainen, homo, nainen, yli 60 vuotta, seurustellut kenenkin kanssa, ylioppilas, naimisissa nyt kenen kanssa, ei Eva Biaudet, lutunen, useamman lapsen vanhempi tai koska ”vaalikone kertoi näin”.

On onneksi suhteellisen yhdentekevää oikeiden asioiden hoidon kannalta, että kuka presidentiksi valitaan. Valta valuu eduskuntaan jatkossakin, kunnes Tamminiemessä polttavin kysymys on se, että sointuuko presidentin kravatin väri korppoolaisten tuomaan jouluhaukeen.

Tällöin olemme vihdoin päässeet eurooppalaisten veljiemme ja sisartemme kanssa samaan ruhtinaiden tanssisaliin, jossa valtakunnan keulahahmon virka on pröystäilevän seremoniallinen ja julmetun kallis. Vastapainoksi saamme arjen harmautta piristämään koko kansan ykkösperheen, jonka vaiheita voimme seurata lööpeistä kuin saippusarjaa ikään.

Naapurimonarkioissa tarjonta on valitettavasti juuttunut yhdelle kanavalle, mutta meillä show uudistuu kuuden vuoden välein. Kehotankin kaikkia pohtimaan äänestäessä seuraavaa kriteeriä: mikä presidenttiperhe tarjoaisi meille parhaat naurut, muhkeimmat kyyneleet ja ihastuneimmat huokaukset?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.