Missä ovat pankkien kasvolliset suomalaisjohtajat?

Luotamme pankkeihin ja pankinjohtajiin. Toisin oli 15 vuotta sitten, kun pankkikriisi raunioitti Suomea. "Pankinjohtaja" oli monen ikävän asian synonyymi.

Pankkikriisin varjo väistyi silti yllättävän nopeasti pankkitoimialan yltä. 2000-luvun puolella pankkitoiminnan maine oli jälleen kunnossa. Myös pankinjohtajien arvostus palasi, vaikka 1980-luvun pankkimahtien aikaan ei palattu. Mika Tiivola (SYP) ja Jaakko Lassila (KOP) olivat elinkeinoelämän supervaikuttajia ja jokaisen suuren talousratkaisun taustahahmoja.

Nykyisin maan ykköspankkien kärkijohtajat ovat yllättävän kasvottomia.

Suurin osa suomalaisista ei tiedä, kuka on Nordean ykkösmies Suomessa? ( Carl-Johan Granvik ja organisaatiotulkinnasta riippuen Pekka Nuuttila). Tai Sampo Pankin? ( Ilkka Hallavo). Tai OP:n? ( Reijo Karhinen).

Handelsbankenin tai muiden pienempien pankkien kärkinimet ovat vieläkin tuntemattomampia.

Vielä pari vuotta sitten Björn Wahlroos (Sampo) ja Antti Tanskanen (OP) olivat kohtuullisen vahvasti muistissa.

PANKINJOHTAJIEN kasvottomuus voi vielä olla haitaksi pankkialalle. Jos ihmisille syntyy kuva, että pankit ovat etäisiä, kylmiä tai kovia nyt talouden heikompina aikoina, keulahahmoton ala voi joutua ikävään mielikuvakierteeseen.

Pankkialan kannalta olisi tärkeää, että ala loisi myönteiset kasvot julkisuudessa. Jos suurpankin pankinjohtaja ymmärtää maailmaa ja antaa luotettavan vaikutelman, se luo uskottavuutta koko toimialalle.

Nykyinen tilanne on kuin petattu osuuspankkien pääjohtajalle Reijo Karhiselle. Hän on yhden suurimmista pankeista ykkösmies ja kaiken lisäksi kotimaisen pankin keulahahmo.

Karhiselle on tiettävästi yritetty luoda näkyvä profiilia, mutta varovaisen hiljaisena luonteena hän ei ole julkisuuteen luontaisesti ainakaan vielä uinut.

Kuka pankkialan tyhjiön täyttää? Nyt pankkien ääni on usein pankkiekonomisti tai analyytikko. Vaikka he ovat kuinka osaavia, tuo tämä asetelma pankeista nykytilanteessa teknokraattisen kuvan.

ONKO MARKKINATALOUS löytänyt äärilaitansa? Eikö markkinatalouden kasvulle enää löydy uusia maita ja siten uutta elinvoimaa?

Vapaan markkinatalouden voitonkulku on kolmen viime vuosikymmenen aikana ollut selkeää. Ensin markkinatalouden esteitä raivattiin perinteisissä länsimaissa ja Japanissa. Sitten kommunistisen järjestelmän romahdus toi Itä-Euroopasta ja Venäjältä valtavasti potentiaalia markkinoille.

Seuraavassa aallossa Kiinan, Intian ja koko Aasian kasvu ruokki kansainvälistä taloutta.

Vain Afrikan potentiaali on täysin hyödyntämättä maailmakaupassa. Muuten markkinatalous on täyttänyt maailman.

Nyt markkinatalous ja kapitalismi käyvät jälleen lävitse uusiutumisvaihettaan. Markkinatalouden perusluonteeseen kuuluvat kasvukaudet ja taantumajaksot. Jatkuva kasvu on mahdotonta.

Taantuma-aikoina talous hakee uutta suuntaa. Samalla toteutuu se, että markkinataloudessa ei voi täydellä varmuudella tietää, mitkä arvot nousevat ja mitkä laskevat. Jatkuva nousu tekisi periaatteessa kaikista voittajia eli rikkaita. Tällainen rikastumisautomaatti markkinatalous ei ole.

Omaisuuksia jaetaan nyt jälleen uudelleen.

Velkavivulla huikeasti viime vuosina sijoittaneet ja yritysmaailmaa vallanneet (esimerkiksi islantilaiset) häviävät nyt.

Velkamaailma puhkeaa, kun rahan ylitarjonta poksahti. Vielä kaksi vuotta sitten rahasta oli ylitarjontaa, mutta nyt siitä on suuri pula lainamarkkinoilla.

KESKISUOMALAISEN verkko- ja urheilutoimitus sai runsas viikko sitten tunnustusta.

Veikkausliigaan nouseva JJK palkitsi verkkolehden jalkapallopalvelun vuoden mediatekona. Palkinnon perusteluna oli koko Keskisuomalaisen uudenlainen panostus jalkapalloon, joka tiivistyi noilla monipuolisilla verkkosivuilla.

Kiitos palkitsijoille ja lehtemme tekijöille.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen vastaava päätoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.