Missiosta mitalihaave, mitalihaaveesta mielipaha



"JYP 2007 on projekti, jonka tavoitteena on nostaa JYP pysyvästi jääkiekon SM-liigan kärkitason joukkueeksi."

Näin luki JYP Jyväskylä Oy:n tiedotteessa 5. huhtikuuta 2004. Siitä on nyt kaksi vuotta, kuusi kuukautta ja 20 päivää. Tavoiteasettelu tarkoitti käytännössä murtautumista SM-liigan ylempään keskiryhmään niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin. Suuri yleisö ymmärsi projektin niin, että keväällä 2007 JYP:llä on kasassa mitaleista taisteleva joukkue.

Lokakuun lopussa 2006, kun Mission 2007:ää on jäljellä viitisen kuukautta, JYP on sarjataulukossa sijalla 11. ja sen pelaajabudjetti on edelleen SM-liigan pienin. Koko organisaation tuloarvio kuluvalle kaudelle on 3,2 miljoonaa euroa, neljänneksi vähiten koko liigassa. Jyväskylää pienempien liigapaikkakuntien joukkueista JYP:iä enemmän uskovat tienaavansa HPK, Lukko ja SaiPa. Jyväskylää pienemmistä taakse jäävät siis ainoastaan Pori ja sen Ässät.

JYP Jyväskylä Oy kirjautti viime kaudelta historiansa ensimmäinen voitollisen tilinpäätöksen. "Hyvää" kertyi 96 000 euroa. Hyvä niin, mutta kertoma on silti korutonta.

Mission tavoitteet eivät täyty. Eivät ainakaan tällä kaudella.



Miksi mission?


Kaudella 2003-04, jonka jälkeen 2007-projekti lanseerattiin, JYP:n sponsoritulot olivat 650 000 euroa. Tälle kaudelle oli ennen avauskiekon pudottamista kasassa 850 000 euroa ja tavoite miljoonassa. Jos miljoonaan päästään, on JYP lihottanut sponsoripottiaan 350 000 eurolla kolmessa vuodessa. Missionin tavoite oli 300 000 euron lisäys ja sen ylittäminen on edelleen mahdollista. Jos näin käy, JYP:n markkinointiväki voi onnitella itseään. Miljoonan euron sponsoritulot tässä nihilistien luvatussa maakunnassa on kova suoritus.

Syytä huoleen on sen sijaan yleisömäärissä. Yleisötavoitteestaan JYP on jäljessä 226 katsojaa per matsi. Ilmoitettu tavoite oli 3750, en tiedä onko se myös budjetoitu tavoite. Jos on, uhkaa tällä osastolla tulla takkiin 100 000 euroa, jos yleisökeskiarvo pysyy kauden loppuun samana. Olettaen, että myydyn lipun keskihinta on noin 15 euroa. Kauden lopuissa peleissä pitäisi käydä 3840 katsojaa per matsi, jotta yleisötavoite täyttyisi. Tähän mennessä tuo raja on ylittynyt vain 23. syyskuuta pelatussa ottelussa JYP-Jokerit, jota seurasi 4178 silmäparia.

Mission 2007 latasi kovia odotuksia jyväskyläläiseen kiekkoyleisöön. Kun kuluva syksy on ollut JYP:lle enemmän kuin tahmea, uhkaa koko missionista tulla ylimääräinen kivireki organisaatiolle. Mutta miksi Mission 2007 sitten ylipäätään lanseerattiin? En tiedä, mutta eräs teoria voisi olla seuraava.

Kausi 2002-03 oli JYP:n 2000-luvun huikein. Kevään playoff-huuma katkesi kuitenkin jo puolivälierissä Kärppiä vastaan otteluvoitoin 4-3. Tappiosta huolimatta kausi oli parasta, mitä JYP on tarjonnut sitten 1990-luvun alun mitalivuosien. Huippusesonki ei kuitenkaan herättänyt seutukunnalla mitään vastakaikua. Ei tullut sponsorivyöryä, ei kädenojennusta kaupungilta, ei yleisöryntäystä. Sen sijaan tuli hätä käteen. "Ei jumalauta, me pärjättiin, mutta ketään ei kiinnosta!" Vuosi huippukauden jälkeen polkaistiin käyntiin Mission 2007. Tehtävänä oli tehdä tuotteesta kiinnostavampi kuin mitä se oli keväällä 2004, mutta siinä on epäonnistuttu. JYP ei ole nyt yhtään kiinnostavampi tai mediaseksikkäämpi kuin huhtikuussa 2004. Sen sijaan se pelaa huonompaa jääkiekkoa kuin silloin.



Organisatorinen ongelma


Joukkuetta tällä hetkellä riivaavaan maalinteko-ongelman lisäksi JYP kärsii organisatorisesta ongelmasta. Ilman toimitusjohtaja-pääomistaja Jukka Seppästä Jyväskylässä ei enää pelattaisi liigakiekkoa, mutta Seppäsellä on JYP:ssä hoidettavanaan liian iso työsarka. Kun JYP:in mallia 2002-03 isoista linjanvedoista vastasi kolmikko Seppänen, silloinen toimitusjohtaja Tomi Hassinen ja pelaajakoordinaattori Jukka Holtari, hoitaa Seppänen koko porukan postit nyt yksinään. Totuus kuitenkin on, että kuusi silmää näkee paremmin kuin kaksi ja kolme päätä ajattelee - ellei terävämmin, niin ainakin enemmän kuin yksi. Samaan aikaan Seppäsen muut bisnekset ovat rajussa nousukiidossa, ja vievät väkisinkin oman osansa JYP-pomon energiasta. Seppäsenkin vuorokaudessa on vain 24 tuntia.

Taloudellisesti JYP ei pääse pois SM-liigan lilliputin paikalta niin kauan, kuin se joutuu pelaamaan nykyisessä hallissaan nykyisin ehdoin. JYP maksaa pahasti jälkeenjääneestä Hippoksesta hunajaa, kun moni muu liigaseura saa paljon hulppeammat fasiliteetit suolarahoilla.

Kaksi vuotta sitten Jyväskylän ruorissa aloittanut Markku Andersson on periaatteessa parasta, mitä JYP:lle saattoi kaupunginjohtajan valinnassa tapahtua. Andersson junaili edellisessä toimipaikassaan Lappeenrannassa läpi viiden miljoonan euron jäähalliremontin, jonka hedelmistä pääasiallisesti nauttiva SaiPa maksoi hankkeesta vain murusia. Jyväskylässä Anderssonin aika urheilurintamalla on kuitenkin mennyt MM-rallin pelastustalkoissa. Ralli kun on paikalliselle liike-elämälle huomattavasti JYP:iä tärkeämpi asia. Vanhan ajan jääkiekkomies Andersson epäilemättä kohentaisi mielellään myös JYP:in olosuhteita, mutta persaukisen kylän pomolle toinen kallis urheiluprojekti rallin rinnalle olisi poliittinen itsemurha.



Peluutusongelma


Taustaprojekteista ja budjeteista huolimatta jokainen ottelu ratkaistaan onneksi kaukalossa. Sielläkään homma ei ole mennyt ihan lapaan. Päävalmentaja Matti Alatalo on ylireagoinut nollatoleranssiin. Alkukaudesta JYP otti liikaa jäähyjä ja keikkui minuuttitilaston kärkikolmikossa. Nyt JYP on jäähytilaston kymmenes, mutta samalla peli on muuttunut liian varovaiseksi. Samaan aikaan pelaajien kehittäminen ja vastuun jakaminen laajalle rintamalle näyttää muodostuneen tärkeämmäksi asiaksi kuin otteluiden voittaminen. Yksikään pelaaja ei hyppää laatikkoon ilman valmentajan käskyä, ja valmennus peluuttaa joukkojaan ilman sen kummempaa rytmitystä: JYP:n nelosketju on jäällä eniten koko liigan nelosketjuista, ykkösketju puolestaan vähiten. Ratkaisijat vajoavat massaan. Ilari Filppula, Miikka Männikkö ja Carlo Grünn esimerkiksi ovat jo aikuisia miehiä, yli puoli vuosikymmentä miesten sarjoissa pelanneita sotaratsuja. Heiltä voi - ja pitää - vaatia ratkaisijan viittaan pukeutumista. Heitä voi - ja pitää - peluuttaa 20 minuuttia joka ilta. Karu totuus on, että Alatalo ei saa joukoistaan tällä hetkellä irti läheskään parasta, ja suurin syyllinen asiantilaan on valmentajavelho itse.

Lähes kaikkien liigaseurojen tehokkaimmat hyökkääjät kellottavat ottelua kohti 18-21 minuutin peliaikoja. JYP:ssä yli 16 minuuttia on hyökkääjälle äärimmäisen harvinaista herkkua. Kultakypärä Männikön pistesaalis 6+6 on kova suoritus, kun huomioi Männikön antavan peliajoissa virkaveljilleen tasoitusta kolme minuuttia per ottelu! Ellei "sosiaalipeluutus" lopu, kärsii JYP kroonisesta maalinteko-ongelmasta koko kauden.



Ratkaisut ongelmiin


Niin että tämähän on helppo juttu! Seppänen palkkaa avukseen "uuden Holtarin" ja Alatalo ryhtyy kuormittamaan tiettyjä avainpelaajiaan enemmän. Näin tämän kauden joukkue syöksähtää hurjaan nousukiitoon ja ensi kaudeksi saadaan kasattua paljon kovempi nippu.

No joo, eihän se tietysti ole noin yksinkertaista. Muutakin tarvitaan. Mutta väitän silti, että uusi Holtari tekisi JYP:lle terää ja tiettyjen pelaajien lisääntynyt peliaika avaisi aivan varmasti JYP:n kiinni ruostuneita maalihanoja.

Ihan kuriositeettina muuten mainittakoon vielä. JYP:n pelaajabudjetti on tälle kaudelle 900 000 euroa, siis vajaat 5,4 miljoonaan vanhaa markkaa. Viimeisellä ry-kaudellaan (1998-99) JYP käytti pelaajien palkkoihin noin 6,5 miljoonaa markkaa (1 092 000 euroa). Seuraavaksi kaudeksi palkkoja leikattiin 1,5 miljoonalla. JYP mallia 1998-99 oli siis yli 190 000 euroa kalliimpi joukkue kuin nykyinen, vaikka pelaajien kausikohtainen keskipalkka on noussut noista ajoista noin 10 000 eurolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.