Mistä tietää, että ihminen on tullut aikuiseksi?

Aikuisena kehtaa tehdä asioita yksin. Esimerkiksi baarissa tanssiminen tai elokuvissa käynti luonnistuu nykyään myös ilman kaverijoukon tuomaa turvaa.

Yleisestikin olen huomannut tietynlaisen hälläväliä-mentaliteetin lisääntyvän rinta rinnan ikänumeroiden kanssa. Lieneekö tähän syynä, että aikuinen tajuaa toisen jalan hivuttautuvan kohti proverbiaalista hauta-arkkua ja näin ollen päättää alitajuisesti nauttia jäljellä olevasta ajasta niin paljon, kuin suinkin mahdollista?

Päiväunet muuttuvat aikuistuessa hyvin pian tylsimmästä jutusta ikinä päivien pelastukseksi.

Kadehdin alle parikymppisten nuoruuden energiaa ja baarikisakuntoa. Nykyään seitsemän ja puolen tunnin työpäivän jälkeen sängynpohjan vetovoima tuntuu lähes vastustamattomalta (lue: nukun päiväunet lähes päivittäin). Ilman päikkäreitä taannun kiukuttelevan viisivuotiaan tasolle, mikä saattaa onnekseni toki tarkoittaa myös sitä, että olen vihdoinkin löytänyt nuoruuden lähteen.

Aikuisena huomaan alkaneeni miettiä Vanhusten Vaivoja, eli muun muassa sitä, olisiko puheissa nilkkojen paleltumisesta ja siten nivelten hapertumisesta sittenkin perää. Samaan syssyyn on tullut ajateltua enemmän myös terveellisten ruokien syöntiä ja – kyllä vain – myös liikuntaa. Aikuisuus tuo mukanaan ymmärryksen siitä, että on pakko urheilla, jotta kroppa pysyy kunnossa.

Aikuinen ei myöskään enää pärjää pelkällä roiskeläpällä tai kebabrullalla, vaan vatsan toiminta vaatii lautasmallin mukaista ateriointia.

Edelliseen hieman liittyen: aikuisuudessa samanaikaisesti sekä hyvää että huonoa on se, että kaupasta saa yhtäkkiä ostaa ihan mitä huvittaa. Miltä kuulostaisi karkkipäivä seitsemänä päivänä viikossa tai vaikkapa täytekakku aamupalaksi? Huonolta idealta, nimimerkillä Ei koskaan enää. Paitsi ehkä joskus kuitenkin.

Aikuiset joutuvat käyttämään kalenteria elämänsä kasassa pitämiseen. Velvollisuudet kasautuvat ja ainoa tapa saada tolkkua kaikesta on omassa tapauksessani tämän kaiken raapustaminen perinteiseen paperikalenteriin.

Aikuisten suosikkiseuraleikiksi muodostuu nopeasti ”kalenteribingo”, jonka tavoitteena on löytää edes yksi viikonloppu kesässä, jolloin aikuiset ovat samassa kaupungissa samaan aikaan ja ilman muuta tekemistä, kuin viettää aikaa toistensa kanssa. Jos porukassa on enemmän kuin kaksi ihmistä, sellaista viikonloppua ei löydy.

Lohduttavaa on kuitenkin se, että mitä aikuisemmaksi ihminen tulee, sitä kauempana tajuaa aikuisuuden olevan.

Teininä ajattelin 24-vuotiaiden hoitaneen jo opiskelunsa, omistavan asunnon ja suunnittelevan perheen perustamista. Tähän maagiseen ikään päädyttyäni kuitenkin tajusin, että on ihan okei olla vielä ”aikuisenakin” melko pihalla siitä, mitä elämällään aikoo tehdä.

Kolmeenkymppiin päästessäni tajuan toivottavasti saman asian uudestaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .