Mistä tunnet sä jousalaisen?

Minäkin olen nyt joutsalainen. Jousalaiseksi en vielä itseäni tohdi kutsua, vaikka termi käypä paikallisten suussa onkin. Jousalaisuus ei tule annettuna, näin uskon.

Joutsalainen minusta tuli tiistaina kuntaliitoksen myötä, kuten yli 1 100 muustakin leivonmäkisestä.

Itsenäisessä Leivonmäen kunnassa en tosin ehtinyt asua kuin rapiat kolme kuukautta, mutta rohkenen silti liittää leivonmäkisyyden ansioluettelooni tästä edespäin. Takana ovat jo pätkät viitasaarelaisuutta ja jyväskyläläisyyttä.

Parin viime vuoden aikana olen tavannut työni ansiosta yhä uusia leivonmäkisiä. Aitoja, välittömiä, lämpimiä. Heidän ansiotaan on, että kannan pientä ripausta leivonmäkisyyttä itsessäni ylpeänä.

LEIVONMÄEN JA Joutsan kihlausta ja sitä edeltänyttä riiausta olen seurannut tiiviisti. Naapurien yhteinen historia on pitkä, enkä väitä tuntevani sen kaikkia kupruja. Rivien välistä kuulee, että niitäkin on ollut.

Rakkaudestahan se hevonenkin potkii.

Kuntaliitosjuhlassa uudenvuoden aattona korostettiin yhdistymisen viime vaiheen olleen lopulta nopea, sopuisa ja rakentava.

Ja kuten pitäjänneuvos Pekka Hytönen lausui, aika sulattaa kyllä särmät pois, jos niitä vielä on.

MINUSTA OSUVIMMIN joutsalaisten ja leivonmäkisten liitosprosessia kuvasivat häiden aattona Leivonmäen kunnanvaltuuston puheenjohtajan Vuokko Heinosen sanat. Hänen mukaansa viime vuodet olisivat voineet olla repiviä ja raskaita, mutta sellainen toimintamalli on leivonmäkisille vieras.

Olen samaa mieltä. Pikkusieluisuuteen ja pätemiseen en törmännyt koskaan, edes kulisseissa. Huumorin kukkaan ja osuviin sanaseppoihin sitäkin useammin.

Leivonmäkisille luottamushenkilöille ja virkamiehille on annettu tunnustusta etenkin liitosprosessin loppumetreillä myös Joutsasta, eikä kaikkea voi lukea vain kohteliaisuuden piikkiin.

PÄÄ PAINUKSISSA en myöskään astu uuden Joutsan asukkaaksi. Suonteen aaltoja kuuntelin ensi kerran vain muutaman kuukauden ikäisenä, eräänlaisena kesäjoutsalaisena jo silloin, ja monena kesänä sen jälkeen.

Enkä ole pitkään aikaan nauranut niin makeasti, kuin viime kesänä toriparlamentin kanssa juttua iskiessäni. Tarjosivatpa pojat munkkikahvitkin toimittajalle, kiitos niistä.

Joutomiehen johdolla on hyvä aloittaa uusi vuosi, niin leivonmäkisten kuin joutsalaistenkin.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen aluetoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.