Mistä verotamme autoilijaa?

Autolla ajamista on verotettu henkilöautojen historian ajan. Jo 1922 ajoneuvon haltijalta perittiin leimaveroa auton moottorikoon perusteella. Ajatuksena oli, että isomoottorinen auto kulutti tietä enemmän kuin pienimoottorinen.

Yhtenäinen auton oston ja polttoaineen verottamisen historia alkaa 1950-luvulta. 1958 alussa tuli voimaan 30 prosentin autovero. Bensiinin ja dieselin valmistevero ehti tulla voimaan jo edellisenä vuonna.

Autovero oli ajateltu yksivuotiseksi valtion talouden paikkaustoimeksi. Toisin kävi.

Auton ostamista on haluttu verottaa ja samalla jarruttaa suurien autojen yleistymistä. Polttoainetta on verotettu, sillä se tuo hyvin valtiolle rahaa. Näiden kahden veron päälle on vielä kerätty ajoneuvoveroa.

Viime vuosina autoilun verotuksessa on tehty suuri suunnanmuutos. Päästöpohjainen verotus lähti EU:n tavoitteesta vähentää ilmastopäästöjä.

Päästöpohjainen verotus on periaatteessa järkevää. Se verottaa enemmän suuria likaajia kuin vähäpäästöisillä autoilla ajavia.

Päästöverotuksen toteuttaminen käy tulevaisuudessa vaikeaksi. Tähän saakka olemme tottuneet, että autot liikkuvat bensiinillä tai dieselillä. Pian ladattavat hybridit tulevat yleistymään. Ja sähköautot.

Näin ”polttoaineiden” listalle tulee uusi aine, sähkö. Kun auton omistajat ottavat sitä samasta sähköverkosta kuin muunkin sähkön, ei autosähköä voi verottaa bensan tapaan. Ja miten toimitaan aikanaan vetyautojen ja biopolttoaineiden kanssa?

Nyt asiaa hoidetaan käyttövoimaverolla, energianlähteiden sekoittuessa siitä tulee vaikeaa.

Jorma Ollilan työryhmä selvittää tiemaksujen käyttöönottoa. Esille tulevat syksyllä julkistettavassa mietinnössä paikannukseen perustuvat tiemaksut.

Polttoaine- ja autoveron sijaan autoilua verotettaisiin tiemaksuilla ja ajoneuvoverolla. Vaihtoehto houkuttaa, sillä valtion verotulo ei enää riippuisi uusien autojen kaupasta.

Tiemaksut voisi porrastaa maan eri osissa erilaisiksi. Harvaanasutuilla alueilla olisi matala ”kilometrimaksu” ja suurissa kaupungeissa korkea. Lasku tulisi satelliittipaikannuksen keräämänä tietona autoilijalle vaikka puolivuosittain.

Pelkkä ”kilometripohjainen” tiemaksu olisi radikaalein ehdotus. Muita vaihtoehtoja ovat erilaiset polttoaine- ja autoverojen sekä kilometrimaksujen tai tietullien yhdistelmät.

Työryhmä on suurten asioiden parissa. Autoilu on yhteiskunnan ydintä, joten verotusmuutoksilla on kerrannaisvaikutuksia.

Kuvitellaanpa tilanne, että kaupungeissa kilometrimaksu olisi moninkertainen ympäröiviin alueisiin verrattuna. Se johtaisi ehkä asutuksen tiivistymiseen, kun ihmiset pyrkisivät keskustoihin ja välttämään kallista ajamista.

Tai sitten kävisi päinvastoin. Kaupunkeja alettaisiin karttaa ja ostoksille ajettaisiin kaupunkien ulkopuolelle nouseviin ostoskeskuksiin.

Henkilöautoilua on yliverotettu esimerkiksi kansainväliseen lentämiseen verrattuna. Ollilan ryhmän ehdotukset voivat olla totta ehkä vuosikymmen vaihteessa. Jatkaako sekin ”lähiliikenteen” rajua verotusta?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.