Mitä minä siitä maasta kertoisin, kysyjille vastaisin?

Maamme matkailumainonnasta tuli sydämenasiani pari kuukautta sitten. Intohimo syttyi sattumalta Tampereen lentokentällä, kun nappasin Suomeen saapuville turisteille suunnatun esitteen viemisiksi tutuille Britteihin. Keksin selailla lehtistä itsekin.

Virhe.

Ensimmäisessä lauseessa todettiin, ettei Suomesta kannata etsiä metropoleja. Toisessa, ettei täällä kummoisia shoppailumahdollisuuksiakaan ole. Alkoi ärsyttää. Miksi ensihengenvedolla on pyydettävä anteeksi sitä, mitä meillä ei ole? Miksi emme aloita hehkuttamalla sitä, mitä meillä on? Mokoma kansallinen kehno itsetunto ja niin pois päin.

Paikkakuntakaimani matkailuslogan oli viimeinen tikki. Se kuului näin: "Salla - Keskellä ei mitään".

Kihisin vielä perillä niin, että sadepisarat sihahtelivat iholle osuessaan. Brittiläiseen huumorihermoon tunturimainos tosin iski. Se kiinnitettiin hihitysten saattelemana jääkaapinoveen - siellä se julistaa edelleen.

TAPAUKSEN JÄLKEEN tiesin, että jos minä edistäisin maamme matkailua, sillä menisi paremmin. Sitten jouduin tositilanteeseen: eräs briteistä saapui vastavierailulle. Sorruin ennätysten esittelyyn. Vein vieraan pääkaupunkiin elokuviin Pohjoismaiden suurimpaan saliin ja ajelemaan ympyrää maailman pohjoisimmassa ja lyhyimmässä metrossa. Että voi sitten sanoa käyneensä. Tunsin itseni täyspäteväksi turistioppaaksi pyytäessäni Tuomionkirkon portailla kiinnittämään huomiota "yksinkertaisiin muotoihin".

Opastettava seurasi mukisematta perässä, kunnes johdatin hänet matkamuistopuotiin. Maatuskarivistöjä katsellessaan britti totesi otsa kurtussa luulleensa kyseisten tätien kotimaaksi Venäjää.

- Onhan se tuossa vieressä, vieras perusteli itse itselleen, kun paikallisopas hyytyi arvoituksen äärellä mykäksi.

Kauppatorilla ymmärrys loppui.

- Tuo nyt on jo aika paksua, tuumi turisti katsellessaan porontaljojen yllä viimassa heilahtelevia unensieppaajia, Amerikan alkuperäiskansojen lanseeraamia taikakaluja.

LOPPUAJAN KESKITYIMME pikkuelämyksiin. Ne näyttivät tekevän paljon suuremman vaikutuksen.

Pulkkamäessä viihdyttiin, kunnes reissua varten ostettuun muoviahkioon tuli reikä. Myös ruisleipä, tuo ajankin hammasta vastustava, tuhoutumaton ravinnonlähde, aiheutti riemua. Maistui kuulemma mahdottoman hyvältä cokikseen kastettuna - siitäkin huolimatta, että paikalliset koettivat kertoa, ettei sitä niin kuulu syödä.

Kai britti jotain oppi. Opas ainakin sai ahaa-elämyksiä. Muun muassa, että vaikka vierastaan voi yrittää opastaa ihmeiden äärelle, muodostaa jokainen elämyksensä lopulta itse. On aivan turha paimentaa toista "oikeiden nähtävyyksien" äärelle tien päähän, jos tämä ihmettelisi mieluummin arjen erilaisuuksia sen varrella.

PALUUMATKAN lentokentälle turisti istui nenä auton ikkunassa kiinni, vaikka ei siellä paikallisen mielestä mitään näkynyt.

- Nautitko niistä puista, kysyin.

Vastaus tuli päätä kääntämättä.

- Ole hiljaa. Saatan missata muutaman.

salla.salmela@keskisuomalainen.fi

Kirjoittaja on opiskelija ja Keskisuomalaisen vuorontekijä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kehu kääntyy itseään vastaan

Kolumni: Hevosurheilu on sitkeiden ihmisten laji

Kolumni: ”Totuus astuu vallan alle, vääntyy ja katkeaa”

Kolumni: Sademetsäpalot uhkaavat koko maapalloa

Kolumni: Wowittajan paluu

WoWittajan odotettu paluu

Kolumni: Kuka tekisi fiktio-Docventuresin?

Kolumni: Typerät ideat ovat uusiutuva luonnonvara

Kolumni: Aasialaiset uskovat yksilön vastuuseen

Kolumni: Trump mokasi mahdollisuutensa napapiirillä turvauduttuaan tyypilliseen pikkumaisuuteensa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.