Mitä ovat finanssipolitiikan instituutiot?

Julkisuudessa keskustellaan julkisen talouden alijäämistä. Taustalla on keskusteltu paitsi finanssipolitiikan säännöistä myös finanssipolitiikan instituutiosta. Mitä nämä instituutiot ovat?

Kyse voi olla itsenäisestä finanssipoliittisesta viranomaisesta, joille annetaan jokin osa-alue finanssipoliittisesta päätösvallasta. Kyse voi olla myös riippumattomasta, neuvoa-antavasta finanssipoliittisesta neuvostosta, jonka tavoitteeksi asetetaan kestävän finanssipoliittisen päätöksenteon tukeminen.

Finanssipoliittisten neuvostojen tehtävä voi esimerkiksi olla tuottaa sekä sidosryhmistä että politiikan päättäjistä riippumattomia näkemyksiä kansantalouden kehityksestä ja julkisen sektorin tilasta. Riippumattomat neuvostot voivat myös arvioida erilaisten politiikkahankkeiden kokonaiskustannuksia ja merkitystä. Usein näiden toimien tavoitteena on lisätä finanssipolitiikan läpinäkyvyyttä ja kurinalaisuutta.

Finanssipoliittisia asiantuntijaelimiä on perustettu viime aikoina esimerkiksi Ruotsiin, Kanadaan, Unkariin, Sloveniaan ja Isoon-Britanniaan. Niiden tehtävät eivät kuitenkaan ole täysin samoja. Näiden instituutioiden tavoitteena on usein tiedon tuottaminen ja finanssipoliittisten valintojen ja niiden merkityksen arviointi.

Konkreettista finanssipoliittista päätösvaltaa yllä mainittujen maiden uusilla instituutioilla ei ole. Tätä valtaa ei ole myöskään vastaavilla mutta jo pidempään toimineilla instituutioilla Alankomaissa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa.

SUOMESSA FINANSSIPOLITIIKAN instituutioiden tarpeellisuudesta ei ole vielä muodostunut selvää kuvaa. Ehkäpä useimmiten on noussut esiin näkemys, että Suomeen voisi olla perusteltua luoda Ruotsin esimerkin mukainen itsenäinen finanssipoliittinen neuvosto.

Ruotsissa Finanspolitiska rådet seuraa paitsi finanssipoliittisten tavoitteiden saavuttamista myös sitä, kuinka hyvin hallituksen päätökset tukevat kestävää talouskasvua ja työllisyyskehitystä ja kuinka hyvin talouspolitiikan linjauksia perustellaan. Se on myös antanut suosituksia - ja jopa moitteita - politiikkatoimenpiteisiin ja niiden valmisteluun liittyen. Tätäkään mallia eivät ole suomalaisessa keskustelussa kaikki kuitenkaan varauksetta tukeneet.

Viime vuoden lopulla julkaistussa valtioneuvoston kanslian raportissa finanssipoliittista päätöksentekoa pohtivat muun muassa Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Sixten Korkman, Finanspolitiska rådetin puheenjohtaja, professori Lars Calmfors, korkeimman hallinto-oikeuden hallintoneuvos Timo Viherkenttä sekä kommenttikirjoitusten muodossa joukko kokeneita ekonomisteja. Jos oikein tulkitsen, raportin johtopäätös on, että jonkinlaisen finanssipoliittisen neuvoston perustamista tulisi vakavasti harkita.

Valtiovarainministeriön näkemystä asiaan heijastelee luultavasti ainakin jollain tavoin ministeriön vakausyksikön päällikön Sami Yläoutisen kirjoitus, joka julkaistiin kuluneen vuoden alussa Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa. Yläoutisen mukaan finanssipolitiikasta tehdään Suomessa liian vähän riippumattomia arviointeja. Uuden instituution perustaminen ei välttämättä ole paras keino tämän ongelman ratkaisemiseksi. Yläoutinen hahmotteleekin tässä yhteydessä muun muassa uutta roolia Valtion taloudelliselle tutkimuskeskukselle.

VAIKKA SUOMALAISTA finanssipolitiikkaa voidaan historian valossa pitää varsin vastuullisena, julkisen velkaantumisen viettiä jatkossa ei pidä vähätellä. Ei ole syytä kuvitella, että toisin kuin muualla, suomalainen poliittinen järjestelmä ja päätöksenteko ovat sille automaattisesti vastustuskykyisiä.

Haitaksi ei olisi sekään, että finanssipolitiikasta ja käytettävissä olevista politiikkavaihtoehdoista käytäisiin nykyistä järjestelmällisemmin julkista keskustelua.

Ehkä finanssipoliittisen asiantuntijaelimen perustamisen myötä olisi tulevia hallituksia muodostettaessa käytettävissä ainakin yleisesti hyväksytty näkemys julkisen sektorin kestävyysvajeen olemassaolosta ja suuruudesta?

Kirjoittaja on kauppatieteiden tohtori ja toimii taloustieteen professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.