Mitä se mies eniten pelkää?

Kolme on raakaa herkkua: lohi, osterit ja valta. Kolme on miehen hartianlevyistä: ovi, sänky ja hauta. Kolmea mies eniten pelkää: kuolemaa, köyhyyttä ja rakkautta.

Näin Paavo Haavikko näki ja sen, että elämännälkä miestä hengissä pitää, taistelu ja valloittaminen. Eikä ole ajalla väliä. Rauta-aikaa tai tätä päivää, Kalevalan sankarit taipuvat yritysjohtajiksi tai taistelulentäjiksi ja sammot nokiaksi.

Ja kiviksi kasvaneet moottorisahamurhaajiksi.

MUTTA VAIN miehetkö tavoittelevat onnea takoessaan säkillistä pimeyttä ja kourallista tuhkaa? Vuode ja valta tyköistuvat naisellekin, lohi maistuu mainiosti, ja köyhyyttä väistellessä ja rakkautta etsiessä päädymme kukin lopulta hautaan. Tai kouralliseksi tuhkaa.

Kari Heiskasen ohjaama Haavikon Rauta-aika ei jää Pyynikin pyörivään katsomoon. Se alkaa kieppua mielessä, eikä hellitä. Mitä ovat nämä kummalliset kolmiyhteydet ja miehen mieli.

Ja taas: miten niin miehen mieli? 1990-luvun lopussa mummotkin jonottivat juppien joukossa pitkin Helsingin katuja helpon voiton huumassa ilmaa täynnä olevia it-osakkeita, kun kadun toisella puolella jonotettiin leipää.

He myös eniten huusivat, kun kupla puhkesi ja Elannon säästökassakin petti. Se, jonne sukanvarsi oli tyhjennetty kovemman koron toivossa vailla pankkitalletuksen suojaa.

EIKÖ IHMISENÄ olemisessa sittenkin ole kyse enemmän ihmisyydestä kuin sukupuolesta. Ahneus, voiton ja vallan nälkä on yhteistä.

Jos mies on painanut naista nyrkin ja hellan väliin, on nainenkin Justiinasta lähtien kaulinta käyttänyt ja miestä sanoillaan silponut, jopa kuohinut. Siksi minua hämmentää tämä elokuussa Suomessakin järjestettävä lutkamarssi, jossa naiset korsetit piukeina, anteliaat povet ja sukkanauhat vilkkuen ilmoittavat, että nainen saa pukeutua niin kuin haluaa.

Lutkaliike alkoi Kanadasta, jossa poliisi sanoi, että ei kannata pukeutua kuin lutka, ettei tule raiskatuksi. Liike leviää kulovalkean tavoin myös Euroopassa. Kuitenkin kokemukset ja tutkimukset osoittavat, että alkoholi on pukeutumista monin verroin yleisempi raiskausriski. Napapaitoja enemmän pitää varoa humalaa ja outoa paikkaa oudossa seurassa.

Raiskaus on rikos ja törkeä loukkaus ihmisyyttä kohtaan. Se on vakava asia. Siksi en jaksa uskoa, että lutkamarssi on paras tapa vastustaa sitä. Jos puhe ja valistunut keskustelu ei auta, tuskin ilkkuva provokaatiokaan yhtään enempää kuin kielen näyttäminen hiekkalaatikolla.

Liike paheksuu myös länsimaista mainosmaailmaa, joka tyrkyttää naisen mallia bimbosta madonnaan. Mutta jos nainen saa pukeutua miten tahtoo, miksi ihmeessä hän sitten uskoo mitään miestä ja mainosmiestä varsinkaan. Miksi hän tarjoaa rintavakoaan ihailtavaksi ja pahastuu, kun sitä tuijotetaan.

YHDEN ASIAN liikkeet ovat kivoja ja helppoja. Paljon vaikeampaa on kysyä, kuinka marssisimme pelkoa vastaan ja kiviksi kasvaneiden puolesta.

Löysäpöksyjen ja kettinkejä kanniskelevien parveilussa on vielä jotain hellyttävää. Pojan silmät ovat toivoa täynnä. Mopot pärisevät ja testosteronit paukkuvat. Tytöillä on kesämekot. Elämä edessä, ihanaa!

Ja sitten yhtäkkiä poika on kova kuin kivi. Ja tyttö. Haluaa Haavikon kolmea raakaa herkkua ja vielä kahta yhden hinnalla. Mäyräkoiraa ja panopuuta.

Mikään ei tunnu mutta ei satukaan.

Kivet eivät huuda, ja moottorisaha tappaa siinä kuin jousipyssykin. Hakattu hakkaa, kiusattu kiusaa. Arvottomuus jatkuu kolmanteen ja neljänteen polveen. Kostossa on hetken rauha ja tyydytys.

Mieli tyhjenee, mutta käy samalla niin kumman raskaaksi.

KUKA HUUTAISI marssillaan, että uittakaa pojat kaarnalaivaa unelmiinne asti, ojentakaa kätenne tytölle rentukkaojan yli, eläkää ja rakastakaa, että opitte luopumaan. Kuolemaan nuoruudesta, rakkaudesta, vallasta, vääryydestä, omaisuudesta, kostosta, katkeruudesta, kaikesta!

Ja kerran koko elämästä.

Sillä enemmän kuin kivi, ihmisen kuuluu olla avoin ja haavoittuva.

Kirjoittaja on kirjailija ja puhuja.