Mitä yhteistä on Hämäläisellä ja Väinämöisellä?

No niin, nyt minullakin on sellainen. Samanlainen kuin sarjakuvasivulla seikkailevalla Väinämöisellä. Meinaan oma blogi.

Nupit kaakkoon käsittelee lähinnä musiikkimaailman ajankohtaisuuksia. Mitä se kenellekään kuuluu, mitä minä söin edellisenä iltana ja kenen kanssa. Päiväkirjaa siitä siis ei tule.

Jos onnistun tavoitteessani, tulee Nupit kaakkoon olemaan läntisen pallonpuoliskon luetuin blogi. Miljoonat suomenkieliset nettikansalaiset tulevat seuraamaan hiirikäsi hikoillen, kun roiskin viiltävän terävällä sanan säilälläni rock- ja pop-maailman ilmiöt halki, poikki ja pinoon.

Jep. Ja lehmät lentävät. Ja taivaalta sataa sadan euron seteleitä.

Ja Jyväskylän päättäjät ottavat päänsä pois persuuksiistaan ja peruvat Keljonlahden raiskaamisen suurvoimalalla ja huomaavat, että kyllähän näin pienikokoisessa kaupungissa olisikin huomattavasti järkevämpää laajentaa jo olemassaolevaa voimalaitosta sen sijaan, että rakentaa muutaman kilometrin päähän toisen.

Tätä kirjoitan ruotsalaisen metalliyhtye Soilworkin näinä päivinä ilmestyvä Sworn To A Great Divide -albumi luureista jytisten. Tähän saakka levy-yhtiöt ovat lähettäneet arvostelukappaleet ihan oikeina cd-levyinä, tai sitten vähintäänkin pahvitaskukantisena promo-cd-versiona.

Uusi Soilwork on saatavissa arvosteltavaksi pelkästään mp3-tiedostoina. Bändin levy-yhtiön tiedottaja uhkaili, että tulevaisuudessa kaikki merkittävät uutuuslevyt toimitetaan kriitikoille vain sähköisessä muodossa.

Tokihan on niin, että kehitys kehittyy ja musiikin digitaalinen jakelu on osalle kansalaisista jo nyt arkipäivää.

Soilworkin uutuuden arvioiminen ottaa kuitenkin koville, kun käsissä ei ole levyä kansineen. Syyttäkää vanhanaikaiseksi, mutta minä haluan äänitteestä "varmuuskopion" hyllyyn.

Nykykehitys saattaa myös kyrsiä studioalan ihmisiä: ensin ährätään tanakat soundit levylle, ja sitten jengi vääntää hengentuotteen taajuuksia kadottavaan mp3-formaattiin.

Äänenlaadun huonontumisen lisäksi monissa mp3-kaupoissa on käsittääkseni ainakin tähän saakka ollut käytössä kopiontisuojaus, joka mahdollistaa tiedoston siirtämisen vain muutamaan eri tietokoneeseen ja kannettavaan soittimeen.

Aivan kuin ei olisi tarkoituskaan, että kuluttaja kuuntelee samaa tiedostoa vaikkapa 10-15 vuoden päästä. Tietokoneilla ja kovalevyillä kun on tapana vanhentua ja hajota.

Loppuun vielä musiikkiaiheinen kevennys. Kuinka monta rumpalia tarvitaan sähkölampun vaihtamiseen? - 20. Yksi pitää lamppua ja 19 juo, kunnes huone pyörii.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.