Miten Jyväskylä juhlii 17. päivänä heinäkuuta?

Jyväskylän suuri poika Matti Nykänen täyttää 50 vuotta 17. päivänä heinäkuuta 2013. Täyttyvätkö kadut juhlijoista ja miten kaupunki muistaa nelinkertaista olympiavoittajaa, joka on yksi kaikkien aikojen parhaista mäkihyppääjistä?

Kansalaisjuhlan voisi järjestää vaikka Pavijonki-aukiolla, jonne mahtuisi paljon väkeä. Toinen vaihtoehto on Laajavuori, jossa Matti voisi ensin hypätä ja sitten keskittyä juhlimiseen.

Nykäsellä on hyppäämisessä tosin riskinsä. Kun Suomen mäkimiesten taso on vuosi vuodelta entistä huonompi, Matti voi joutua pian maajoukkueeseen.

Matille ei enää tarvitse nimetä mitään kohdetta, sillä hyppyrimäki on Matti Nykäsen mäki. Nimeen sopiva kaupunginosa Jyväskylässä jo on – Mäki-Matti, jota tosin ei ole nimetty Nykäsen mukaan.

Sitten toisiin aiheisiin. Jyväskylän Satamankärkeen etsitään yksityistä sijoittajaa ja toiminnan pyörittäjää. Tavoitteena on ympärivuotinen virkistyspalvelu- ja matkailukeskittymä. Hienoa! Toivottavasti tavoitteessa onnistutaan.

Mutta onko siellä vain tarkoitus kokea verkkoja? Tai kokeilla kepillä jäätä?

– Vuoden 2015 visiossa Jyväskylän Satamankärjessä hehkuu ympärivuotinen ja elämää sykkivä kokemiskeskus, kaupunki julistaa kilpailumainoksessaan.

Anteeksi, mutta en ihan oikeasti tiedä, mitä kokemiskeskus tarkoittaa. Sanahirviö on vielä pahempi kuin sana olohuone silloin, kun sitä käytetään erilaisista aukioista, toreista, kaduista ja paikoista, joihin toivotaan syntyvän elämää.

Visio tarkoittaa tunnetusti harhanäkyä.

Ikea aikoo perustaa hotelliketjun.

Voi vain kuvitella, millainen tavallisen rahvaan Ikea-hotelli olisi. Huoneen avaimen saamisen jälkeen tietysti kierrettäisiin lattianuolin opastettu, ainakin kaksi tuntia kestävä kierros, jonka päätteeksi saavuttaisiin omaan huoneeseen. Siellä puolestaan odottaisi Ikean sänkypaketti kokoajaansa.

Muutaman tunnin kestävän kiroilun ja kokoamisen jälkeen asiakas huomaisi, että patja ja vuodevaatteet puuttuvat. Ei muuta kuin uudelle kierrokselle etsimään. Aamuyöstä ehkä pääsisi jo nukkumaan.

Ikea-hotellin aamupalalla syötäisiin perinteistä ruotsalaista kotiruokaa hevosenlihapullia (på svenska hästbullar tai jotain sinnepäin). Yöpyminen maksettaisiin itsepalvelukassalla.

Jääkiekkoväkivallasta keskustellaan ihan aiheesta. Mutta parin kuukauden päästä alkavat sellaiset sarjat, joissa haavoitutaan, poltetaan ja vanhan termin mukaan myös kuollaan. Kuolee, kuolee, huudetaan joidenkin seurojen katsomossa vastustajajoukkueelle.

Pesäpallo se vasta vaarallinen laji termien perusteella on.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.