Miten voisi suojella itseään susilta?

Jos ihminen olisi viisas, hän ei kirjoittaisi sudesta julkisesti sanakaan. Minä en ole.

Susiotsikoita ei pääse pakoon. Niitä tunkeutuu verkkokalvoille mediasta lähes päivittäin.

Toimittaja Kimmo Ohtonen kertoi televisiossa esitetyn luontodokumenttinsa jälkeen saaneensa tappouhkauksia. Hänet nähtiin dokumentissa kyynelehtivän ammutun suden äärellä.

Hiljan uutisoitiin, että Suomen Metsästäjäliiton koko hallitus erosi saatuaan jäsenkunnaltaan epäluottamuslauseen muun muassa liian löysistä susikannanotoistaan. Pohjoiskarjalaisen metsästäjän kerrottiin uutisissa maksavan rajan takana suden tapoista venäläisille.

Monet metsästäjät boikotoivat Luonnonvarakeskuksen suurpetoseurantaa. Luonnollisesti Luonnonvarakeskuksen arvioiden luotettavuus kärsii. Samaan aikaan metsästäjät ilmoittavat, etteivät luota kannanarvioihin.

Suojelujärjestöt vaativat susikannan kasvattamista ja metsästyksen vähentämistä. Maaseudun väki ja metsästäjätahot vaativat susikannan vähentämistä ja metsästyksen lisäämistä. Maan virallinen susipolitiikka on kompromissi, joka ei tyydytä ääripäitä.

Valmistelin vuosina 2003–2005 susikannan hoitosuunnitelman. Keräsin noin kolmen tuhannen ihmisen susipuheet kirjoihin ja kansiin. Olin kiertänyt sitä ennen vuosikaudet riistaväen tupailloissa ja kuvittelin, että kuuntelemalla ja vuoropuhelulla saadaan susiasioihinkin tolkku. Olin naiivi.

Kohtasin monenlaisia uhkauksia ja panettelua. Jotenkin niin ymmärsin pääministeriämme, jonka teki mieli hiljan sanoa, että pitäkää tunkkinne.

Tulin susitutkimuksissani siihen tulokseen, että susikiistoille ei löydy ratkaisua.

Ei se mitään avaruustiedettä ollut, vaan perustui niinkin yksikertaiseen päättelyketjuun, että jos toinen ryhmä vaatii järkähtämättömästi susikannan kasvattamista ja toinen ehdoitta susien poistamista, niin puolivälin rauhaa ei ole.

Susikiista on äärimmäisen pirullinen. Pirulliseksi kiistan tekee se, että molemmat osapuolet ovat oikeassa. Luonnonsuojelijat suden oikeuksia puolustaessaan suojelevat alkuperäistä luontoamme. Oman elämäntapansa, maaseudun elinkeinojen ja eräharrastusten puolustajat ovat hekin oikealla asialla. Ei ihmisen tarvitsisi pelätä kotimaillaan.

Susikiista ei ole liioin rationaalinen. Luonnossa on paljon sutta pahempia riesoja. Punkki on vaarallinen taudinlevittäjä, jolta kukaan ei ole turvassa. Kukaan ei ole barrikaadeilla niiden puolesta eikä vastaan, vaikka ne terrorisoivat suurinta osaa Suomesta. Jos punkkikannat romahtaisivat, ei kyyneleen vuodattajaa löydy.

Miksi sudesta on tullut sekä henkipatto että rakastettu ja palvottu eläin? Sutta tutkineet Mari ja Sakari Pohja-Mykrä kytkevät ristiriitaisen susisuhteemme kotikoiraan, joka polveutuu sudesta. Me rakastamme koiriamme, ja koirat palvovat ja palvelevat meitä. Susi on kuin koira, mutta se ei palvo eikä palvele. Se on vain susi, tekee minkä itse tarvitsee ja mihin se rohkenee, jotta itse selviytyisi.

Suden tarpeet ovat vain liian lähellä meidän tarpeitamme. Sehän on raivostuttavaa.

Kirjoittaja on Metsähallituksen erätalousjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.