Mitkä syrjäytyjät?

Viime aikoina julkisessa sanassa on käyty keskustelua Suomen - tämän Pisa-tutkimusten menestyjän - syrjäytymisvaarassa olevista nuorista. Siihen kategoriaan on määritelty vaihtelevasti 40 000-100 000 suomalaista nuorta!

Kaksi kysymystä: Kuka nyky-Suomessa on nuori? Täällähän lapsuus lyhenee, mutta yhteiskunnan määrittelemän virallisen nuoruuden rajat ovat livenneet vähintään 30-vuotiaisiin ellei ylikin. Mistä siis puhutaan?

Toinen kysymys: Mikä ihme on syrjäytymisvaarassa oleva nuori? Eikö nuoruuteen enää kuulukaan luonnollisena ilmiönä erilainen irtiotto, jossa välillä rapa roiskuu - ja likaa joskus paitsi omia ja naapureiden myös yhteiskunnan ikkunoita? Ketkä ovat syrjäytymisvaarassa tämän yhteiskunnan järjestelmän määritelmin?

TUOLLAISILLA syrjäytymisvaaran ihmismäärillä yhteiskunta tulee myöntäneeksi aika rajun epäonnistumisen, jos se olisi oikeasti totta. Suomessa kun pikkulapset ovat neuvolajärjestelmän piirissä ja lapset ja oikeasti nuoret tosiasiassa koulutusjärjestelmän piirissä. Sielläkö nykyään syrjäydytään?

Ajatus hämmentyy enemmän, kun ainakin joidenkin päättäjien kielenkäyttöön on tullut myös käsitehirviö "kokonaisvaltainen varhainen puuttuminen". Se on nimittäin hirviö muutenkin kuin ihan sanallisena ilmauksena. Siinä kaikuu vanhempaan korvaan ikävä marssisaappaan rytmi.

Kuka on antanut ja kenelle tässä yhteiskunnassa luvan kokonaisvaltaiseen varhaiseen puuttumiseen suomalaisen ihmisen elämään?

MINÄ OIKEASTI haluan uskoa, että käsitehirviön takana on kaunis ajatus tulla koko perheen avuksi silloin, kun joku sen jäsenistä voi huonosti. Mutta yhteiskunta aina kirjaa nimet ja sosiaaliturvatunnukset kirjoihin ja kansiin ja arkistoi. Eikö siellä lasten ja nuorten kanssa varsinaista päivätyötään tekevien ihmisten parissa ole enää ketään, joka kysyisi, onko sulla paha olla? Eikä hätkähtäisi, jos vastaus on, mitä v.....a se sulle kuuluu.

Toki se kuuluu meille kaikille, siis jokaiselle meistä. Mutta onko yhteiskunnalla ja sitä edustavilla poliitikoilla ja virkamiehillä jokin erityinen asiantuntemus tietää, miten näiden nuorten elämän kuuluu sujua? Tuskin.

Onko yhteiskunta velvoitettu estämään lapsen ja nuoren syrjäytymistä, jos näkee sen vaaran? Siihen vastaus on tiettyyn rajaan asti kyllä. Mutta silloin tarvitaan luovempia keinoja kuin leimakirves. Minulla on henkilökohtainen kokemus siitä, että jo lastentarhassa pitää olla normaalijakautuman mukainen ongelmajoukko. Jos ei ole, yritetään kaikin tavoin löytää, muuten ei ole oikea tarha. Onneksi siinä tapauksessa tavallisen vilkkaiden poikalasten vanhemmilla oli kanttia lopettaa se etsintä, toki tarhan opettajien enemmistön tuella. Se yritys pelotti.

Meillä on perinteisesti ollut myös monenlaisia nuorten harrastusmahdollisuuksia, jossa nämä v.......jatkin voi panna haasteeseen. Eikö niissäkään haluta enää joukkoihin kuin täysin varmat menestyjät?

Yhteiskunnan päättäjien lisäksi monilla muilla toimijoilla on todellakin pohdinnan paikka.

Kirjoittaja on taloustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Ämmä hallitus?

Kolumni: Holtittomat kuskitko muka hauskoja?

Kolumni: Jyväskylä vs. Buenos Aires

Marin tekee ruuhkaa vihervasemmistoon

Kolumni: Taksien hinnat pysyivät, mutta palvelu huononi

Kolumni: Muunneltua totuutta laseilla ja ilman

Antenni: Lapseni löysi Youtubesta mainiot esikuvat

Haittamaahanmuuttajat söivät eläkeparannukset

Kolumni: Työehtojen shoppailu on vasta alussa

Kolumni: Itsenäisyyspäivä epäperinteisin menoin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.