Modernismin pohjattomasta ikävyydestä

Harri Hautjärven uutuusteoksessa Omakotitaloja esitellään moderneja, vuoden 1960 jälkeen rakennettuja suomalaisia taloja alkaen Matti Suurosen suunnittelmasta ufologisesta Futuro-talosta, jonka menestystarina kilpistyi vuoden 1973 öljykriisiin. Romantiikkaa saa edustaa ainoastaan Naantaliin Tove Janssonin piirustusten perusteella rakennettu Muumitalo.

Hautjärven kirjaan valitut talot ovat kuin toistensa kopioita. Myönnytyksenä yksilöllisyydelle ovat erilaiset kulmat ja kaaret tai erikoiset pintamateriaalit, kuten alumiini tai päre. Suurimmassa osassa taloista on Alvar Aallon suunnittelemia huonekaluja, Ray ja Charles Eamesin Vitra-tuoleja tai Arne Jcobsenin Muurahaistuoleja. Rohkeimmat ovat uskaltautuneet ja hankkineet Samuli Naamangan Clash-tuoleja tai Harri Koskisen K-tuolin. Vallankumouksellisimpia huonekaluja ovat Kirsi Gullichsenin värikkäät pikkupöydät. Jos asunnossa on jokin perintömööpeli, se on taidokkaasti kätketty kuvattaessa porraslistan taakse.

 

Asiaan kuuluu, että tekstiilejä on mahdollisimman vähän, ja kaikkialla on mahdottoman siistiä. Tuntuu kuin näissä taloissa ei asuttaisi lainkaan. Kaikkialla on kaunista, mutta ah, niin tylsää.

Aivan toisenlaisen käsityksen suomalaisesta asumisesta saa, kun avaa Pia-Maria Lehtola kirjoittaman ja Tomi Parkkosen kuvaaman teoksen Huvilan hengessä, johon on tallennettu elämää hankolaisissa huviloissa. Sanon elämää, koska mukana on talojen asukkaita, ja elämän jälkiä pinttyneestä sähkölevyn reunuksesta kuluneisiin huonekaluihin. Hangon huviloissakin on design-esineitä, kuten Antti Nurmesniemn klassikko-kahvipannu, suomalaista taidelasia, muurahaistuoleja ja Patricia Guildin tapetteja. Mutta lisäksi on runsaasti taidetta, perittyjä ja kirppareilta hankittuja huonekaluja ja pikkuesineitä.

 

Tärkeintä näissä huviloissa on kodikkuus, jota ei yleensä ole menty liiallisella tuunauksella pilaamaan. Vierekkäin sulassa sovussa ovat vanha ja uusi, kallis ja halpa. Näiden huviloiden intuitiiviset sisustajat ovat valinneet koteihin esineitä, jotka puhuttelevat paitsi kauneudellaan, myös tarinoillaan. Ne eivät kerskaile omistajiensa varakkuudesta, vaan elämisenhalusta ja nautinnosta. Nämä huvilat ovat syntyneet rannoille, joilla on vietetty kesiä, mutta toisaalta uskallettu jäädä myös talven tuulien tuiverrettaviksi kuten kirjan alkulehdille kuvatut käkkyräiset saaristolaismännyt.

 

Samaa maata on Heli Lähteenrannan ja Ulla-Maija Lähteenmäen teos K niin kuin KOTI. Ihana kirja tarjoaa ohjeita hellävaraiseen sisustamiseen. Näistä sisustuksista saa käsityksen, ettei tyylikkyys ole todellakaan rahasta kiinni. Ohjeet ovat täysin toista maata kuin vuoden lopulla ilmestyneet Raija Puukon Ekodeko tai Annie Sloanin teos Maalaa ja tuunaa vanhoja huonekaluja. Niissä vanhoja talonpoikaisesineitä kohdellaan rajusti kuin Martat muinoin täitä ja lutikoita hävittäessään. Maalia pintaan ja sillä siisti, kuluminen ei saa näkyä. Itse saan moisesta tuunauksesta vähintään vatsanväänteitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.