Monen sorttista syrjintää

Viikon takainen "kohu-uutinen" puhemies Sauli Niinistön ja viestintäpäällikkö Jenni Haukion häistä puhuttaa keskustelupalstoilla edelleen. Moni paheksuu pariskunnan ikäeroa. Niinistö on kuusikymppinen ja Haukio 31.

Kansalaisten jyrkässä arvostelussa voi nähdä merkkejä yhdenlaisesta ikärasismista. Joko Niinistöä pidetään liian vanhana ylipäänsä avioitumaan tai ainakin ottamaan kumppanikseen jälkipolvensa ikäistä naista. Yhtä lailla kummeksutaan, mitä Haukio näkee itseään lähes kolmekymmentä vuotta vanhemmassa Niinistössä.

Onneksi heitäkin löytyy, jotka reilusti toivottavasti onnea ihmisille, jotka mitä ilmeisimmin ovat reilusti rakastuneet toisiinsa. Onnittelijoihin haluan yhtyä.

Hyvässä lykyssä pariskunnalla on kymmeniä yhteisiä vuosia edessä. Niiden määrää ei kukaan voi ennalta tietää, ei niissäkään liitoissa, joissa molemmat puolisot ovat parikymppisiä.

Oma viestinsä on varmaan siinäkin, että Jenni Haukio säilytti avioituessaan oman sukunimensä, eikä ryhtynyt rouva Niinistöksi. Haukio on itsenäinen, aikuinen nainen - Niinistön rinnallakin.

EIKÖ KERTA KAIKKIAAN ole niin, että ihmisen tultua aikuiseksi ikäerot menettävät merkitystään? Suurin piirtein 18-vuotiaaksi asti muistan itsekin kiihkeästi odottaneeni jokaista lisävuotta. Täysi-ikäisyyden, kotoa muuton ja viimeistään työelämän siirtymisen jälkeen on huomannut, että hengenheimolaisia löytyy kaikenikäisistä ihmisistä.

Ennen muuta juuri työpaikoilla moni nuori varmasti ensi kertaa alkaa suhtautua vanhempiensa ikäisiinkin ihmisiin ihan kuin vertaisiinsa. Silloin väistämättä huomaa, että samalle ajatusten aaltopituudelle voi päätyä hyvin eri ikäisten kollegojen kanssa.

Internetin suositut henkisen iän testit eivät ehkä sittenkään ole pelkkää huuhaata.

ENSI KUUSSA 80 täyttävä Marimekon entinen rautarouva - ja tämäkin otettakoon pelkästään positiivisena ilmaisuna - Kirsti Paakkanen"syyllistyi" lehtitietojen mukaan viikolla toisenlaiseen ikärasismiin nimittelemällä Marimekon nykyistä nelikymppistä toimitusjohtajaa Mika Ihamuotilaa"pojaksi".

Luulenpa, ettei Ihamuotilan ikäinen enää pojittelua oikeasti osaa paheksua. Ainakin itse lakkasin noin kymmenen vuotta sitten suhtautumasta tytöttelyyn vakavasti - tosin niihin aikoihin se taisi loppuakin. Siinä missä nuoret naiset aivan oikeutetusti kokevat tytöttelyn vähättelevänä ilmaisuna, vanhemmat naiset suhtautuvat asiaan jo elämänkokemuksen tuomalla huumorilla.

TUOREEN TUTKIMUKSEN mukaan työpaikoille on hiipimässä ikärasismin tilalle uusi syrjinnän muoto: ulkonäkörasismi. Työntekijöiksi halutaan hyvännäköisiä tyyppejä, muuallekin kuin mallitoimistoon.

Toivottavasti tämä jää tilapäiseksi ilmiöksi, jonka ajan myötä yltyvä työvoimapula korjaa. Useimmissa ammateissa riittää, että on siististi pukeutunut ja kohtalaisen hyväkuntoinen selvitäkseen hyvissä voimissa päivän haasteista. Hyvä ulkonäkö ei tuo yleis- eikä sydämen sivistystä, ammattitaidosta puhumattakaan.

Toisaalta ei toki pidä kuvitella häikäisevänkään kauneuden merkitsevän tyhjää päätä. Joillekin on voinut kerta kaikkisesti siunaantua lahjoja muita enemmän.

KYYJÄRVEN TUORE kunnanjohtaja Matti Muukkonen on puuttunut reippaalla otteella työttömien syrjintään, joka on hiljaisesti hyväksytty ilmiö yhteiskunnassamme.

Muukkonen lupaa haastatella kaikki kunnan työttömät selvittääkseen, millaista työvoimapotentiaalia heidän joukostaan löytyy. Moinen uutinen lienee lyönyt monen pitkäaikaistyöttömän ällikällä.

Toivon Muukkoselle menestystä - ja Muukkosen asenteen leviämistä muihinkin kuntiin. Erityisesti nuorten työttömien parissa pitäisi tehdä töitä entistä tavoitteellisemmin. Pikakäynti määräajoin työvoimatoimistossa ei riitä, nuorten kanssa on tehtävä kaikki mahdollinen onnistuneen opinto- ja urapolun löytämiseksi.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen varapäätoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.