Montosvuorta kavutessa voi outo lintukin olla muodissa

Nuorempi mies sai hepulin juuri, kun ikkunoista heijastui tammi-illan sininen hetki.

"Shhhtana, minä olen muodissa!", hän kiljaisi antennit sojossa.

Lahjomaton netti julisti ilosanomaa: vaatetus oli cool, tukka oikein aseteltu, facebook-kavereita riittävästi, ajatukset rap-kamaa, asenne teräväpiirtoinen ja kotona vähintään 40-tuumainen taulutelevisio.

Myönnän, kysymykseni oli tylsämielinen.

"Mitä iloa on olla muodissa?"

ITSE EN ole. Siis muodissa. En ole koskaan ollut.

Samat farkut kesät talvet, ei tukkaa mitä asetella, facebookista ei kaveriksi ja asenteessa "häiriöitä kansainvälisessä kuvayhteydessä".

Ilmeisen trendikkäissä jääkiekko-otteluissa käyn sattuneesta syystä. Ihan joka matsissa en tunne sielunveljeyttä kaikkien katsojien kanssa. Joskus ajattelen olevani outo lintu. SM-liigan aikalisien aikana mietin, kuinka moni tässä äijälevitteisessä hallissa diggaa lesboksi tunnustautunutta ruotsalaisartisti Eva Dahlgrenia, muslimi Yusuf Islamia tai ikipateettista Moody Bluesia, joka ei todellakaan ole St. Loius Bluesin tai Espoon Bluesin farmijoukkue?

Kuinka moni kääntää päänsä, kun kaukalossa kaveri alkaa mättää kaveria turpaan?

Minä käännän.

Ja arvaan, että netin nokkela muotitesti ilkkuisi päin naamaa, jos joskus humalassa moiselle sivustolle horjahtaisin.

KEURUUN SM-LADULLA on yksi pirullisen viehkeä nousu. Montosvuori ei luovuta itseään ihan ilmaiseksi.

Kun on antanut hurjapäiselle kollegalle luvan mennä menojaan, on vuoren helmoissa aikaa ajatella ja säikähtää yksinäisiä ajatuksiaan.

Vitsi. Tässä kavutessani, itseäni mäen harjalle keriessäni, tajuan olevani muodissa, vanhan liiton miehenä inessä skenessä. Hiihto on kansanherkkua, hiki on hauskaa.

Kääntyessäni auraamaan laskuun karkotan paniikkia ilmavirtaan.

Onko tämä nyt lainkaan sopivaa? Olla muodissa.

MONTOSVUOREN nousu toistamiseen. Tylsämielisyys tekee paluuta.

"Mitä iloa on olla muodissa?"

Reidet, pohkeet ja keuhkot valittavat. Ne vaativat vastaamaan rehellisesti: "Ei mitään iloa, juuri nyt ei muuta kuin ylen kehno ja raskautettu olo."

Kiivetköön rinnettä ne, jotka jaksavat. Saarinen, Kuitunen, Heikkinen, Jauhojärvi...

Heille tämä mäki on varattu, ei minulle.

MUTTA SITTEN syömme - kiitos teräspuurtaja Veikko Ahosen - talkooväelle tarkoitettua makkarakastiketta, käymme suihkussa ja palaamme työmaalle.

Kollegat intoilevat.

"Miten meni? Oliko raskas latu? Jaksoitteko painaa?"

Pudottelen vastaukset joviaalina maailmanmiehenä.

"Hienosti meni... Olihan se raamatullinen nousu, mutta työntelin ylös asti wassbergia... Ihan hiihdettävä maasto..."

Selviydyttyäni ihailijalaumasta asetun koneen äärelle lyömään tämän kolumnin näyttöruudulle. Ajattelen kupliessani, että on se vaan hemmetin hienoa olla muodissa.

Kertoisiko joku, miten facebookiin liitytään?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.